Tätä blogia ei muuten päivitetä enää, mutta melko hyvä korvaava tuote voisi olla tuleva isä.

Vaimo valitteli, kun on peppu niin kipeä. Ihmekös tuo on, sillähän on kovasti koulutettuna ihmisenä istumatyö! Ei kai semmoista työtä ole keksittykään, jossa tärkein työväline ei kuluisi tai kipeytyisi kovasti. Minulla on semmoinen työ, jossa tarvii käyttää käsiä ja päätä, joten nytkin on kädet melko kuivat ja iho rikki, eikä päänsärkykään ole kovin vieras asia.

Niin että millaanen työ minulla on? Minä vastailen puhelimeen ja järkkäilen hommia. Kerään irtonaiset rahat pois kuljeksimasta.Yritän olla pyllistämättä toiseen suuntaan samalla, kun kumarran toisaalle. Yritän hoitaa hommat.

Täytyy nyt lisätä vielä yli kappalehyppäysten, että... Onkohan muuten kappalehyppäysten sana? Ja onko se yhdyssana? Vai yhdys sana? Kappale hyppäysten. Höh. Ihan tyhmä juttu!

Niin siis vaimo käski sanoa vielä näin selän takaa huutaen, että hänen persettä ei kyllä vedetä mihinkään tämmöiseen blogihöpötykseen! Eikä kuulemma hänen perseestä puhuttaessa panna sanoja kenenkään suuhun. Kuulemma ihan sama mistä ja kenen työstä puhutaan, mutta perse pitää jättää rauhaan! Nämä kirjoitettiin sanelusta.

Enhän minä, rauhan ihminen, voi vaimoni tahtoa vastaan toimia, vaan on elettävä niinkuin käsketään. Eli kaikki mitä aiemmin luitte, ei ole totta. Tai siis julkaisukelpoista. Kyllähän se perse ihan oikeasti on kipeä, mutta ei sitä saa kuulemma kertoa kaikille. Naapurille taisin livauttaa... Eli jos nyt tapaatte tuttavianne, niin älkää kaikesta huolimatta kertoko kenellekään, että koti-isin vaimon ahteria juilii.

Tuli muuten tässä ihan yllättäen mieleen, että jos niinkuin näette minua kadulla, niin pysäyttäkää ja moikatkaa. Ei mitään erikoisia tervehdyksiä tarvi, ihan joku perus-anteeksi-kiitos-näkemiin riittää. Tämä blogitteluhan on sinänsä erikoista, että en yhtään tiedä, minkänäköistä porukkaa siellä ruudun takana on. Niin no, varmastihan te kaikki olette kauniita ja komeita, sillä tuskin näitä juttuja mikään ruma tai tyhmä lukisikaan. Ei tuntisi semmoista hengenheimolaisuutta.

Niin siitä tuleekin semmoinen jännä aatos mieleeni, että vastatkaapa arvon kauniita ja rohkeat lukijat, että mikä teitä lukijana, tai ihmisenä mielestänne yhdistää minut teihin? Jos mikään ei yhdistäisi, niin tuskin olisitte lukeneet näinkään pitkälle. Eli nyt vastausta kommenttilaatikkoon ja parhanneidenvastanneidenkesken arvotaan Zastavan taka-akseli ja sitten vielä yllätysakseli!

Se muuten jäi edellisestä blogauksesta mainitsematta, että vanha suomalais-ugrilainen sanontahan menee muistaakseni näin, että ”kun setä tulee tätiin (das ist GUT), niin ei täti jatkossa tuu hätiin..

YLE:n mukaan Suomesta on vuosien 2003 ja 2007 välisenä aikana löytynyt lähes 1500 uutta eliölajia, mm. sienisääskiä, tirriäisiä ja pistiäisiä. Iso osa lajeista on kuulemma sellaisia, jotka ovat olleet Suomessa iät ja ajat, mutta jotka on löydetty vasta nyt. Lajit on julkistettu PUTTE-ohjelman (pannaas uudet tieteelliset tulokset esille?) yhteydessä.

Asiassahan ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta ilmeisesti näiden 1500 uuden elukan joukossa ei ole tämä Nokian vesijohtovedestä löytynyt giardia-alkueläin. Eikä siinäkään, jos olisi, mutta uusimpien huhujen mukaan Nokian vesijohtovedestä on löydetty lisää epäpuhtauksia. Annetaanpa uhrin itse kertoa asiasta!

-Niin, se alkoi joskus vuonna 1980, kun synnyin nokialaiseen pienviljelijäperheeseen. Meidän tilaltamme lähti ympäri maailmaa kaikki lähialueiden asfalttityömailla käytetty piki. Minun lempinimi koulussa oli miss Piki. No syntymän jälkeen heti loppuvuonna 2007, kun olin eräänä joulukuisena, ja huomatkaa nyt siis, että EN ollut joulukuusena, vaan joulukuisena! Siis olin eräänä joulukuisena iltana käymässä poikaystävälläni, kun alkoi rapa lentää. Meillä oli ensin hieman laatuaikaa, jonka jälkeen haimme kebabit Kavoliasta. Kebabien jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun alkoi kova sontiminen.

Niin anteeksi, voitteko kertoa hieman tarkemmin tuosta?

-Joo voin mielelläni. Vatsatauti taisi iskeä meihin oikein olan takaa. Vesi vanhin voitehista, vedellähän sitä ensimmäisenä koittaa lääkitä vatsatautia. Ei se kuitenkaan helpottanut. Lähdimme käymään terveyskeskuksessa hetimmiten, jossa meistä otettiin näytteet. Minun sylkinäytteestä löytyikin aikamoinen pommi! Siinä vaiheessa ei vielä tiedetty, mitä kaikkea Nokian vedestä löytyy, mutta minun sylkinäytteestä löytyi siittiöitä!! Eräänlaisia alkueläimiä siis.

No johan on! Ja vatsatautiko tämän aiheutti?

-Oletettavasti pahoin pelkään luullakseni kuollakseni niin kai ja töttöröö. En kyllä enää uskalla juoda hanavettä, koska pelkään tulevani raskaaksi. Olen tutkinut netistä lapsenteko-blogeista raskauden ensioireita, ja minulla on ne kaikki. Minua on vaivannut kova jano ja tiheentynyt virtsaamisen tarve. Tekee hirveästi mieli syödä kaikenlaista ja sitten on ollut semmoista selittämätöntä painonnousua. Mielialanvaihtelua on ollut ja sitten tuota vainoharhaisuutta. Ihan semmoisia normaaleja raskauden oireita. Että pitäisikö nyt olla jostain huolissaan? Tuleeko täti enää koskaan meille kylään?

En usko. Kenen täti? Vaikutat ihan normaalilta ja tasapainoiselta nuorelta naiselta. Sinulla on vielä runsaasti elinvuosia jäljellä, joten nauti nyt elämästä, kun vielä kykenet. Kerranhan täällä vain eletään!

-Voi kiitos näistä sanoista, tämä auttaa minua jaksamaan urallani eteenpäin. Eteenpäin, sanoi mummo unessa!

Ilo taitaa olla kyllä kokonaan minun puolellani...

No eihän tästä ole kuin eilen, kun edellisen kerran puhuin omenapiirakasta. Silloin todettiin, että omenapiirakan tuoksu saa englantilaismiehillä aikaan erektion. Minä itse en ole niin kovasti makean perään, joten jos olisin yksin autiolla saarella, niin kyllä omenapiirakan kaveriksi tarvittaisiin ehkä vähän viagraakin. Niin, tai eihän sitä tiedä, miten kuukausien, jopa vuosien yksinäisyys muuttaisi ihmistä...

Mutta pääministerimme Matti Vanhanen on piirakan perään! Hän on julistanut Ameriikan yhdistyneissä valloissa, että ”ei se ole reissu eikä mikään, jos ei saa kunnon omenapiirakkaa!” Nyt taitaa Matilla olla jotain sisäpiirin tietoa. Ettei vaan olisi Matille torttua tarjolla siellä suunnalla?

Niin, tai voihan se olla joku sivistynyt piikki isännille, että olis paree olla iltaohjelmassa hilloa ja viivaa, kun kerran ollaan näin kauas lähdetty Lepsämästä.

Kurosen Suskuhan oli keittiöalan ihmisiä; hänen ainakin luulisi osaavan laittaa omenapiirakan silleen, että se maistuu Matin suussa.

Että semmoisia. Nyt ei tule mieleen muuta, mutta jos nämä jutut on jatkossakin yhtä lyhyitä, harkitsen vakaasti blogin nimen muuttamista muotoon ”Pentti Hirvosen lyhyet erikoiset.” Ups, nyt paljastin vahingossa nimeni...

Moro ja öitä!

Sortsi vaan kaikille, jotka ovat turhaan käyneet sivuilla katsomassa, onko mitään uutta tapahtunut... On vaan ollut niin kiire. Kaikenlaista hössötystä ja menoa. Joulunakin olin ihan puhki (en siis pukki), enkä jaksanut edes kunnolla syödä tai mitään muutakaan joulujuttua.

Kumma miten tämä pimeys on rassannut mieltä näin äkkiseltään. Olihan Kiinassakin (yöllä) pimeää, mutta sitä oli läpi vuoden, ja pimeys tuli melkein samaan aikaan, muutamien tuntien heitolla. Tämä Suomen ympärivuorokautinen pimeys ja synkkyys tuppaa kyllä väkisinkin vaikuttamaan vireyteen.

Jotkuthan siitä etukäteen varoitteli, että se talven pimeys on aika paha, mutta ei sitä oikein tajunnut ennen kuin sen itse taas koki. Aamulla lähdetään pimeässä töihin ja työpäivän aikana aurinko käy taivaalla, mutta sitten taas kotiin ajellessa on aivan pimeää. Kotona sohvalla on mukava maata ja nukkua talviunta. Pimeys lisää kyllä unentarvetta todella paljon; linnanjuhliakin katsellessa nukahdin heti kättelyssä...

En tiedä miten muut ulkomailta Suomeen palanneet ovat asian kokeneet, mutta ainakin minulla meni alkuun muutama kuukausi ihan mukavasti. Sitten alkoivat asiat rassata. Tuli jotenkin semmoinen olo, että asiat ovat liian helppoja, ihmiset valittavat turhasta ja omaa rauhaa ei ole, kun ympärillä on niin paljon tuttuja. Kaverit ihmettelivät, miten meillä voi olla niin kiire aina, että ei ehditä edes käymään kylässä, vaikka ei olla pariin vuoteen nähty. Jotenkin siellä Kiinassa vaan tottui semmoiseen omissa oloissa elämiseen, eikä oikein enää kaipaakaan jatkuvaa kyläilyä tai kavereiden kanssa heilumista. Tuntuu vaan mukavammalta olla kahdestaan kotona. Vaimokin muuttui reissussa ehkä jonkin verran siedettävämmäksi, eli sen kanssa pystyy nykyään olemaan jo useamman tunnin tulematta hulluksi.

No mutta ei hyvää päivää, etteikö minulla olisi jotain tärkeää asiaakin. Katselin tuossa Yle Extralta todella mielenkiintoista dokkaria nimeltään ”Totuus ruoasta”. Siinä kerrottiin mm. tutkimuksesta ruoan aromin vaikutuksesta erektioon, sekä myös miehen ravinnon vaikutuksesta siemennesteen makuun. Melkein tekisi mieli laittaa huutomerkki tuohon edellisen lauseen loppuun, mutta se nyt olisi jo melkoista hurvittelua...

No tämä ensimmäinen keissi oli siis tutkimus ruoan aromin vaikutuksesta miehen erektioon. Jo aikojen alussa alkuihmiset olivat tavanneet kokoontua yhteen syömään saalistaan, ja siellä missä ruoka, siellä myös naaras. Eli yksinkertaisesti sanottuna ruoan tuoksu tarkoittaa naaraan tuoksua. Hmm, maailman parhaat kokithan on yleensä miehiä... Hyi mikä mielikuva! Markus Maulavirta tarjoamassa huuliaan suuteloa varten...

Ööh, siis tu... Siis tutkimuksessa, joka nyt tuntuu toissijaiselta asialta tämän mieltä vaivaavan asian... Siis nyt on pakko ajatella ihan jotain muuta! Ajatellaanpa vaikka persikkaa. Tai karjalanpiirakkaa. Hillomunkkia. Prinsessaleivosta. Viiltoa uunimakkarassa, johon on tungettu väliin pekoniviipale. Piimää. Piimää. Piimää. PIIMÄÄ!!!

Kuuleeko joku vihellystä? Ihan kuin joku viheltäisi.

Siis ensimmäisessä tutkimuksessa kiinnitettiin anturi peniksen juureen mittaamaan veren virtauksen muutoksia, kun samaan aikaan tuoksutettiin erilaisia aromeita. Englantilaisilla viisari värähti omenapiirakasta, mutta väsähti fish´n chipsistä. Saksalaisilla herkkä hetki koitti kunnon pihvin äärellä. En muista mistä ruoasta amerikkalaisilla värähti, taisi varmaan olla joku sämpylän väliin tapettu lehmä. Tutkimus siis osoitti ruoan aromin vaikutuksen lisäksi maantieteelliset erot erektiossa. Sillin aromin vaikutusta ei valitettavasti testattu tutkimuksessa.

Toisessa tutkimuksessa testattiin miehen ruokavalion vaikutusta siemennesteen makuun. Kolmelle kaverille syötettiin kalaa, lihaa ja kasviksia. Tutkimuksessa miehille siis syötettiin eri ruokia, mutta heidän puolisonsa saivat syödäkseen, tai oikeammin juodakseen vain s-pirtelöä. Kirjoitin tuon pirtelön tuolla tavalla lyhennöksenä salakielellä, ettei perheen pienimmät tajua mistä on kyse. Hehheh, miettikääpäs näitä kaikkia hienoja sosialistisen puolueen s-ryhmää, s-markettia, s-pankkia. Milloin s-marketin s-pirtelöstä alkaa saamaan s-bonusta? Hilarious!

Puolisot siis joutuivat maistamaan ja arvaamaan, mitä miehet olivat syöneet viime aikoina. En tiedä miesten ammatteja, mutta kaikki näytteet maistuivat kuulemma aivan merimiehelle (tasted like seamen). En tiedä, miten merimiehen sperma voi maistua erilaiselle, vai onko se sitten vaan suolaisempaa? Kertokaa te viisaammat. Nyt kyllä liikutaan hieman vaarallisilla vesillä, mutta niillähän ne merimiehet liikkuu. Korostan vielä tähän loppuun, että se maku ei minua kiinnosta kuin tieteellisessä mielessä.

Uusimmassa Apu-lehdessä Tommy Tabermann antaa itsestään syväluotaavan haastattelun. Haastattelussa poraudutaan syvälle runoilijan arkeen ja sielunelämään. Itselleni kuitenkin valkeni järkytyksenä, että Tommy T. on puoliksi lapsi ja puoliksi intiaani. Tomppa ei kyllä näytä yhtään intiaanilta, korkeintaan hänellä on yhtä kihara tukka kuin Cherillä.

Tomppa kertoo, että hänessä asuu sisällä pieni lapsi, mutta kuitenkin silloin tällöin esiin astuu vanha intiaani, joka tietää kaiken ja osaa korvansa maahan painamalla kertoa, mitä on tulossa. Tulikohan Tommy muuten laittaneeksi korvaansa maahan ennen tätä Nokian vesitragediaa? Meinaan vaan, että tietääkö inkkarit, että ripuli on tulossa, vai tuleeko se niillekin yllätyksenä? Minussakin on jonkin verran ilmeisesti inkkaria, sillä tiedän, että minulla on kampaamo Ypäjällä ja piirrustuskirja on tulossa. Tämähän ei taas liittynyt mitenkään varsinaiseen asiaan, mutta halusinpa taas vähän kehaista.

Joskus pienenä pelkäsin, että jos syön omenan siemeniä, niin minulle kasvaa omenapuu mahaan. Syökö muuten vanhat inkkarit lapsia? Niin, tuskinhan ne niitä syö ja jos syökin, niin tuskin ne asiasta hirveästi julkisesti huutelee. Ainakin minä pitäisin mölyt mahassa. Ja ehkä olisi ollut järkevää jättää tuo omenapuujuttukin kertomatta, taitavat nyt lukijat pitää minua hulluna.

Joulukinkkuja on myynnissä ruokakaupoissa jo nyt. Tai on ollut jo muutaman viikon. Siis se jos mikä on kunnon punaniskaruokaa. Jouluna kinkun syömisen ymmärtää, mutta jos kinkkua syödään viikkoja ennen joulua, niin aika outoa on kyllä. Vähän sama kuin aloittaisi makkaran syömisen pari kuukautta ennen juhannusta. Tai hernekeiton syömisen kuukausia ennen laskiaista. Ihan hölmöksi menee tämä touhu, jos ei mitään rotia pidetä näiden sesonkiruokien kanssa. Menee puurot ja vellit sekaisin, eikä elämässä ole mitään kunnon järjestystä. Kuten esimerkiksi se, ettei kuunnella autoradiota parittomilla äänenvoimakkuusluvuilla.

Kyllä nyt mielestäni olisi välikysymyksen paikka SDP:lle. Heinäluoma voisi ihan vaan periaatteen vuoksi nostaa kissan pöydälle, ja alkaa perätä hallituksen vastuuta juhlapyhien sijoittelusta epätasaisesti pitkin vuotta ja sesonkiruokien syömisestä etukäteen.

Eilen muuten tajusin toisenkin (siis sen lisäksi että Tommy on puoliksi lapsi ja puoliksi intiaani) järisyttävän asian; Frederik ei laulakaan, että "vaimoni miettii, onkohan mieltä misshhään", vaan sanat meneekin, että "KAI moni miettii, onkohan mieltä misshhään." En ole koskaan pystynyt kuvittelemaan, että Frederikin vaimo miettisi niin suuria kokonaisuuksia. Toisaalta, laulussa on kyllä muitakin epäkohtia. Ilkka laulaa, että "harva meistä on rautaa." Hei kuulkaas nyt lauluntekijät, joku vastuu teilläkin pitäisi olla! Ei muuten tasan tarkkaan KUKAAN meistä ole rautaa! Hiiltäkös me suurimmaksi osaksi oltiin tiedemiesten mukaan...

Tottakai muusikot tekevät virheitä, ihmisiähän nekin on. Mutta kyllä jonkinlaista huolellisuutta pitäisi saada noihin sanoituksiin. Tärkeintä kuitenkin on, että ei tee elämässä virheitä.

On se melkoista meininkiä Nokialla! Kyllä nämä viime päivien tapahtumat pistävät ihmisen nöyräksi luonnonvoimien edessä, ja hatun kouraan ottamaan vastaan sitä, mitä annetaan.

Äitee sieltä jo soitteli huolissaan, että onko meille tullut vielä ripulia? Meillä on vaimon kanssa molemmilla nokialaiset puhelimet, mutta ainakaan vielä ei ole tullut. Sanoinkin mutsille, että ei ole vielä tullut ripulia, vaan ihan kiinteää kakkaa.

Nokialla on avattu lehtitietojen mukaan ripulipuhelin, mutta se oli saatu tukkoon heti itsenäisyyspäivänä. Kolme linjaa kuulemma oli aluksi auki, mutta kaikki oli saatu tukkoon. Siis miten muuten ripulilla voi saada mitään tukkoon? No kuitenkin, puhelut kestivät lehdessä haastatellun ylilääkärin mukaan keskimäärin 240 sekuntia, ja eniten kysyttiin, kuinka kauan voisi olettaa ripulin kestävän? Seuraavassa on näyte ripulipuhelimen arjesta:

Soittaja: Halojata halloo! Nokialta soitellaan, mitähän tämä oikein meinaa, kun mikään ruoka ei pysy sisällä, vaan perse laulaa hoosiannaa jo alkaen reilu viikko sitten?

Päivystäjä: Onko ripuli kenties kiinteätä vai löysää?

Soittaja: Kenties löysää, ihan ripulilla ollaan. Koko ajan tulee ja meillä on alcantarasoffa. En halunnut nahkasohvaa, eikä vaimo kangassohvaa, joten otettiin sitten siitä välistä. Mutta alcantara ja ripuli ei sovi yhteen ollenkaan.

Päivystäjä: Joo kuulostaa ihan tutulta. Teillä taitaa olla ripulia.

Soittaja: No sitä minä vähän ajattelinkin. Kuinkahan kauan tämän ripulin voisi olettaa kestävän? Tai no, antaa olla, nyt tuntuu tulevan kiire tuonne vessan puolelle. Emmä nyt ehdi enää jäädä kuuntelemaan vastausta. Moikka ja kuulemiin!

Päivystäjä: No moikka, 240 sekuntia se kestikin. Ripulille ominaista on kiire ja avoimuus. Kenellekään ei yleensä jää epäselväksi, mihin yhtäkkinen kiire tulee.

Että tämmöisiä Nokialla. Siellähän on muuten armeijakin apuna. Varusmiehet jakavat vettä kotien oville asti. Nokia on yksi Suomen vaarallisimmista paikoista asua. Siellä voi kuolla insuliinimyrkykseen tai sitten ihan muuten vaan. Kotiihan kuolee vuosittain paljon ihmisiä. No tämähän ei varsinaiseen asiaan liittynyt, mutta tämän vaarallisen tehtävän vuoksi varusmiehet on aseistettu vaatimusten mukaisesti vesipyssyillä. Itsenäisyyspäivä vaan oli sen verran sateinen, että ruuti oli päässyt kastumaan. Onneksi pahemmilta selkkauksilta vältyttiin, eikä kukaan ampunut itseään jalkaan.

Ja mennäänpä vielä lopuksi katsomaan, miten armeijan suorittama vedenjakelu toimii Nokialla!

-Kop kop!

-Mitkäs miehet täällä pitää tuommoista kopinaa? Ollaankos sitä hevoismiehiä?

-Eikun vesimiehiä. Ollaan molemmat synnytty samaan aikaan!

-Vai niin. No mitäs te sitten horoskoopiltanne olette?

-Jousimiehiä! Mutta vesimiehinä ollaan tällä reissulla.

-Niinpä niin... Ja ihan muina miehinä tulette koputtelemaan ihmisten oville? Kukas teidän esimies on?

-No meidän esimieskin on vesimiehiä. Operaation tunnuksena onkin ”esimies on vesimies.”

-No sehän on hienosti keksitty!

-No niin. Mutta jospa nyt jakaisimme oikeut... eikun vettä. Sitähän me tänne tulimme jakamaan. Jos nyt avaatte suukkunne, niin minä ruiskaisen tällä SuperSoaker 2000 Deluxella raikasta vettä! Sanokaa asetyylisalisyylihappo, kun riittää!

-Oijjoi kun on ihanaa!

No hienostihan se armeija näyttää hoitavan tehtäväänsä Nokialla. Palaamme asiaan, kun lisää tiedotettavaa ilmenee!

Helsingin Sanomissa oli jokin aika sitten tutkimustulos Parkinsonin taudin lääkkeiden sivuvaikutuksista. Aiheuttavat kuulemma peli- ja vaikka mitä himoa, ja monet ovat joutuneet jopa vakaviin vaikeuksiin pelihimon vuoksi. Minun mummolla todettiin Parkinsonin tauti jo monta vuotta sitten. Mummolla ei ollut aiemmin tapana pelata, uskovainen ihminen ja kaikkea. Niinhän me sitten ihmeteltiin mummon käytöksen muuttumista, mutta ei tietenkään ymmärretty silloin, mistä kaikki johtui.

Aluksi kaikki tietenkin ajatteli, että mummo ihan vaan aikaa tappaakseen on alkanut pelaamaan. Käsien vapina tuli vasta myöhemmin kuvaan. Taudin edetessä pidemmälle aloimme me omaiset olla jo hieman huolissamme, koska pelimerkkejä ja jalokiviä tuntui aina vaan katoavan entistä enemmän. Perintökaaressa korkeammalla oksalla olleet olivat tietenkin eniten huolissaan jalokivien häviämisestä. Hehheh, se on muuten ironista, että perintökaaren ja virtsasuihkun kaari eivät koskaan kohtaa, sillä siinä vaiheessa kun ihmiset yleensä ovat perintökaaressa korkeimmalla, on virtsasuihkun kaari jo oleellisesti heikentynyt. Tämä tietysti ihan sivumennen mainiten, ei sillä että se mitenkään liittyisi varsinaiseen asiaan...

Niin, pelimerkkejä vaan katosi ja omaiset huolestuivat jo tosissaan. Olihan siitä sitten loppu tehtävä. Mummolta kiellettiin pelaaminen ilman omaisten valvontaa ei saanut pelata. Tädin mies osti kaupasta uuden Afrikan tähden ja kaikki pelimerkit ja jalokivet laskettiin tarkasti, ja merkattiin määrät laatikon kanteen. Pelin loputtua kaikkien pelimerkkien oli löydyttävä. Pelihimo on nyt pysynyt suht hyvin aisoissa ja pelimerkitkin tallessa. Taudin oireet ovat voimistuneet, kuten taudille onkin ominaista.

Pelihimosta tulikin mieleeni, että joku norjalainen tutkija on tullut pitkällisissä tutkimuksissaan sellaiseen tulokseen, että pikkujouluseksi esimiehen kanssa saattaa auttaa uralla etenemisessä. Korostaisin sanaa ”saattaa”, sillä paljonhan se on ihmisestä kiinni. Joku saattaa antaa hyvätkin kyydit, mutta siltikin joutuu tekemään samoja hommia vuodesta toiseen. Toisen kyydit saattavat olla ihan keskinkertaista tasoa ja luistossakaan ei ole kehumista, mutta silti henkilökemiat pomon kanssa kolahtavat ja ylennys on pian edessä. Kyllä se on niin paljon ihmisestä kiinni.

Meidän firmassa on pikkujoulut vasta tulossa, mutta itse en ajatellut tavoitella ylennystä. Ei sillä etteikö ylennykselle ja palkankorotukselle olisi kysyntää, mutta kun minun esimies on semmoinen 195-senttinen ja ehkä 120-kiloinen karvainen äijä... Jotenkin vaan tuntuu siltä, että joutuisin tekemään liian kovia uhrauksia urani kustannuksella.

Siis minulla on semmoinen t-paita, jossa lukee, että ”I throw peanuts at old ladies.” Ei minulla aina ole pähkinöitä mukana, mutta silloin kun on, niin tapaan ruokkia vastaan loikkivia emäntiä. Aijjai kun ne toisinaan näyttävät maistuvan niin kamalan hyvälle! En tiedä mikä niissä pähkinöissä onkin niin vanhojen naisten makuun? Onkohan pähkinöissä jotain samaa ainesosaa kuin lakkaliköörissä? Minä heittelen yleensä ihan perusmaapähkinöitä, mutta toisinaan on kiva heittää myös Pirkan maapähkinä-rusinasekoituspussistakin, siitä ne tykkää niinkuin hullut puurosta! Cashewpähkinät lentää aika hyvin, eli voi heittää vähän kauempaakin, kun taas hasselpähkinärouhe ei lennä kunnolla. Ja jos vielä sattuu olemaan tuulinen keli, niin on siinä sitten valitsemista!

Minulla on vain yksi semmoinen t-paita, mutta sitä on ihan kiva käyttää, jonka vuoksi pyrin pesemään sitä mahdollisimman usein. Siitä on tietysti se haitta, että teksti haalistuu ajan saatossa. Se taas johtaa siihen, että tekstin haalistuessa lukukelvottomaksi on emännillä vaikeuksia havaita, että pähkinää olisi tarjolla. Koitan keksiä jonkun ratkaisun tähän tekstiongelmaan, tai jos en keksi, niin sitten vaikka huudan kylillä, että pähkinää vanhoille naisille. Tai jos jollakin on parempi ratkaisu, niin antakaa palaa!

No nyt sieltä ihan varmasti joku aktivisti hyökkää kimppuun, että ei vanhoja naisia saa tällä tavalla ruokkia, tai jos alkaa ruokkimaan, niin pitää sitten ruokkia loppuun (en tässä ala tarkentamaan, mihin loppuun) asti tai ainakin talven yli. No mutta kuulkaas, kun niistä on niin vaikea pitää lukua! Jos jollekin heittää pari pähkinää, niin siinä on heti sitten lauma naisia nokkimassa. Eikä sitä sitten raaski lopettaa kesken, kun ne niin tykkää pähkinöistä. Jotkuthan laittaa niitä talipalloja tai ihranpalasia puihin roikkumaan, mutta ne on niin rasvaisia juttuja, että ei naiset oikein tykkää niistä enää. Pähkinät ja rusinat maistuu paremmin.

Vanhojen naisten seuraaminen on mielenkiintoista puuhaa. Osahan niistä talvehtii ihan Suomessa, mutta jotkut lentää talveksi Espanjaan tai jonnekin lämpöisemmille pähkinärannoille. Monenlaista väritystä on naisissa ja eri tavalla laulaa vähän kaikki. Kausivaihteluita on tietenkin paljon; pikkujouluaikaan kuuluu paljon Jari Sillanpään kappaleita tai jotain perus-shamppanjaa-tänään-jokainen-juo-kappaleita. Joulun alla kuuluu naisten huulita kauneimpia joululauluja. Pitkin vuotta kuuluu tarinoita naimisiinmenosta, eli ”ne oli Tiina-siskon elokuun puutarhajuhlat, ja mä lupasin laittaa sinne kravaatin”, johon yleensä perään joku vanhempi ja viisaampi nainen laulaa perään Anna Erikssonin kappaletta ”EEEEIIIIII, ei se mennyt niin!”

Se on semmoista nokittelua ja kotkotusta, tämä vanhojen naisten elämä. Mutta minä tykkään heitellä pähkinöitä, vaikka siitä nokittelu ja kotkotus vaan voimistuukin. Eikä se muuten aina vaadi mitään t-paitaa, kyllä niitä pähkinöitä voi heitellä ihan kuka vaan! Rohkeasti mukaan vaan, ei ne kaikki pure, vaikka siltä näyttääkin!

Vaimo käski minun liittyä facebookiin, sillä kun ei ole töissä parempaa tekemistä, kuin selailla nettiä. Siellä minäkin nyt sitten olen, pelkkiä naisia kavereina. Olen kovasti yrittänyt laittaa (mies)kavereiden sähköposteihin kutsuja sinne facebookiin mukaan, mutta eivät perkeleet vastaa nykyään enää edes puhelimeenkaan...

Minusta saa ihan väärän kuvan facebookin mukaan, siis naisystävien määrästä. On minulla pari samaa sukupuoltakin olevaa kaveriakin, heteroita meinaan. No mutta kuitenkin, niitä facebookin kavereita minä sitten käyn joka päivä tökkimässä ja halailemassa, haastamassa mukaan johonkin kivaan yhtäläisyysvisaan tai lähden mukaan taisteluun rintasyöpää vastaan. Rintojen säännöllinen tunnustelu on erittäin tärkeää ja olenkin pyrkinyt säännöllisesti tunnustelemaan rintoja. Aina vaan sopivia tilanteita ei tule eteen, nimittäin säännöllisesti. Jos tunnustelukerrat ovat epäsäännöllisiä, voi tuo salakavala sairaus iskeä koska tahansa. Eli ottakaapa arvon naiset tämä asia vakavasti!

No tämä facebookin tökkiminen on ihan kivaa, mutta vaimo ei oikein tykännyt, kun äänestin vaimon yhden kaverin pyllyvaon ”parhaaksi”. Miten se nyt suomeksi sanotaan, have the best butt cleavage? Ei vaan, ihan arvailujen ja vajaan kielitaidon varassahan minä sen äänestyksen suoritin. Mutta vaimo siitä suuttui.

Että nyt pienenä neuvona taas ihmisille, älkää äänestäkö muiden kuin omien puolisoidenne pyllyvakoa! Harvinaisiahan tämmöiset tilanteet ovat, mutta kaikkea voi näköjään tapahtua muuttuvassa toimintaympäristössä.

Pyllyvaoista (taipuiko vako oikein?) puheenollen, en ymmärrä nykymuotia joiltain osin. Miksi naisten päälyhousut on malliltaan matalat (matalalantiofarkut), mutta aluhousut (stringit tai muut virkatut pikkarit) ovat malliltaan korkeat? Sehän aiheuttaa ihan hullunkurisen ilmiön, eli mamman niistäessä juniorin nenää näkyy ihan takuuvarmasti keittiöön asti. Ei siinä mitään, jos näkymä olisikin kuin Puustellin kuvastosta, mutta kyllä niitä tapauksia näkee vähän liikaa, joissa pitäisi ovet uusia ja siistiä vähän pintoja. Keittiöremontista puheenollen, useimmiten riittää vain ovien vaihto, eikä kallista runkojen vaihtoa tarvi tehdä. Siinä säästyy rahaa ja vaivaa.

Tänä vuonna on taas itsenäisyyspäivä. Keijo ”Keke” Rosberg on muuten syntynyt Ruotsissa Suomen itsenäisyyspäivänä! Ja sitten tullut Suomeen. Iisalmessahan kuulemma hänen juuret on, mutta nyt on kovasti kansainvälinen kaveri. Keken viikset on samanlaiset ajan ikonit kuin Speden kalju tai Kekkosen silmälasit. Nykypäivän ikoneista mieleen voisi tulla Tarja Halosen punainen tukka tai Susan Ruususen rasvaimu.