Sirpa ja Esko olivat asettuneet asumaan Zürichiin. Heidän vuokraamansa asunto-osakkeen parvekkeelta oli huikaisevat maisemat utuisena hohtaville Alpeille. Iltaisin he istuivat parvekkeella ihailemassa maiseman värjäytymistä syklaamin punaiseksi, nauttivat raikkaan vuoristoilman tuoksusta ja maistelivat herkullista gruyére-juustoa. Voiko elämältä enää muuta toivoa, Sirpa ajatteli.

-Esko, oletko sinä onnellinen, Sirpa kysyi.
-Tottakai olen. Olemme saavuttaneet kaiken, mistä edellisessä elämässä haaveilimme.
-Olet oikeassa, Esko. Olemme olleet onnekkaita. Näetkö tuon viikunapuun tuolla naapurin herbamaariossa?
-Suo anteeksi rakas, en näe sitä, Esko valitteli.
-Et näe sitä, koska siellä ei ole viikunapuuta. Näen sen puuttumisen merkkinä meille. Uskon, että meidän henkinen viikunanlehti on vihdoinkin poistunut väliltämme, ja voimme keskittyä rakastamaan vain toisiamme, Sirpa iloitsi.
-Ahaa, Esko ymmärsi. Tiedän mitä ajat takaa. Olemme vihdoinkin vapaat kaikista niistä sidoksista, jotka kahlitsivat elämäämme entisessä kotimaassamme. Varsinkin loppuaikoina tuntui siltä, että etenkin luottamustehtäväni kirkkovaltuustossa ottavat enemmän kuin antavat. Pelkät kulukorvaukset eivät korvanneet sitä valtavaa henkistä painetta, jota vaikeat päätökset seurakunnan päätöksentekoelimissä aiheuttivat. Olin myös ajautunut törmäyskurssille diakonissamme kanssa. Emme olleet samaa mieltä seurakuntien välisen kehitysyhteistyön suuntaviivoista.
-Tiedän, en voinut olla huomaamatta valtavaa henkistä taakkaasi luottamustehtävissä, Sirpa sympatiseerasi. Mutta nyt olemme vapaat kuin taivaan vuohet!
-Niin olemme. Tosin tässäkin elämäntilanteessa on omat ongelmansa. Rasvaimusi oli odotettua kalliimpi ja toipumisprosessi ei ole sujunut suunnitellulla tavalla. Sulautuminen uuteen yhteiskuntaan ja sen sidosryhmiin on viivästynyt, mikä on aiheuttanut henkisen kynnyksen aloittaa uusia ystävyyssuhteita. Olemme kasvattaneet suojamuurin ulko-ovellemme.
-Syytätkö sinä minun terveydenhoitoa ystävyyssuhteidemme epäonnistumisesta, Sirpa närkästyi.
-En toki, vaan tarkoitin, että etabloitumisemme on viivästynyt sinun sairaslomasi vuoksi. Et ole voinut luoda uusia suhteita muihin kotirouviin puolikuntoisena, enkä minä ole voinut liittyä Lions-klubin jäseneksi ilman edustavaa leijona-puolisoa. Odotan sinun pystyvän pukemaan päällesi sen Haaparannasta ostetun ihonmyötäisen leopardikuvioisen iltapukusi lähiaikoina, jonka jälkeen voimme lähteä luomaan suhteita, Esko suunnitteli.
-Olet oikeassa, Esko. Mikäli vielä lykkäämme asiaa, emme koskaan tutustu ihmisiin ja pahimmassa tapauksessa putoamme yhteiskunnan arvoasteikolla. Se vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiimme.
-Totta. Leipomon asiakasrajapinnassa liikkuessani näin monia surullisia kohtaloita; eläkeläisiä ja entisiä uraohjuksia, jotka olivat menettäneet uskonsa elämään. Siellä he juoksivat tarjousten perässä kampittaen jokaisen samaa tuotetta haluavan. Tarjoustuotteet symbolisoivat mielestäni houkutuksia elämässä. Halpa ei ole hyvä, sen on minulle opettanut eräs suuresti kunnioittamani monitoimikoneenkuljettaja. Mikäli ihmiset keskittäisivät ostoksena yhteen paikkaan, eivätkä juoksisi tarjousten perässä eri kaupoissa, he saavuttaisivat henkisen tasapainonsa. Näin vertauskuvallisesti ilmaistuna, Esko filosofoi.
-Olet aina niin ihanan vertauskuvallinen! Eniten pidän siitä, kun kutsut minua pystyyn nostetuksi siaksi! Olet saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että siat ovat puhtaita ja sympaattisia eläimiä, Sirpa hykerteli.
-Tarkoitan jokaista sanaani, olenhan periaatteen mies!
-Niin olet, jämäkkyytesi korostaa sinun seksikästä päättäväisyyttäsi, mutta runollisuutesi pehmittää luonteesi. Olet heikkona minuun, tiedän sen. Tulet luokseni, kun vain yskäisen.
-Löytyy sitä näköjään sinultakin runosuolta, Sirpaseni! Kun loistaa taivas, ja loistaa kuu, silloin tämä karju, takaapäin penetroituu.
-Oi kamala sinua Esko, saat minut aivan heikoksi!