Sirpa ja Esko olivat asettuneet asumaan
Zürichiin. Heidän vuokraamansa asunto-osakkeen parvekkeelta
oli huikaisevat maisemat utuisena hohtaville Alpeille. Iltaisin he
istuivat parvekkeella ihailemassa maiseman värjäytymistä
syklaamin punaiseksi, nauttivat raikkaan vuoristoilman tuoksusta ja
maistelivat herkullista gruyére-juustoa. Voiko elämältä
enää muuta toivoa, Sirpa ajatteli.
-Esko, oletko sinä onnellinen,
Sirpa kysyi.
-Tottakai olen. Olemme saavuttaneet
kaiken, mistä edellisessä elämässä
haaveilimme.
-Olet oikeassa, Esko. Olemme olleet
onnekkaita. Näetkö tuon viikunapuun tuolla naapurin
herbamaariossa?
-Suo anteeksi rakas, en näe sitä,
Esko valitteli.
-Et näe sitä, koska siellä
ei ole viikunapuuta. Näen sen puuttumisen merkkinä meille.
Uskon, että meidän henkinen viikunanlehti on vihdoinkin
poistunut väliltämme, ja voimme keskittyä rakastamaan
vain toisiamme, Sirpa iloitsi.
-Ahaa, Esko ymmärsi. Tiedän
mitä ajat takaa. Olemme vihdoinkin vapaat kaikista niistä
sidoksista, jotka kahlitsivat elämäämme entisessä
kotimaassamme. Varsinkin loppuaikoina tuntui siltä, että
etenkin luottamustehtäväni kirkkovaltuustossa ottavat
enemmän kuin antavat. Pelkät kulukorvaukset eivät
korvanneet sitä valtavaa henkistä painetta, jota vaikeat
päätökset seurakunnan päätöksentekoelimissä
aiheuttivat. Olin myös ajautunut törmäyskurssille
diakonissamme kanssa. Emme olleet samaa mieltä seurakuntien
välisen kehitysyhteistyön suuntaviivoista.
-Tiedän, en voinut olla
huomaamatta valtavaa henkistä taakkaasi luottamustehtävissä,
Sirpa sympatiseerasi. Mutta nyt olemme vapaat kuin taivaan vuohet!
-Niin olemme. Tosin tässäkin
elämäntilanteessa on omat ongelmansa. Rasvaimusi oli
odotettua kalliimpi ja toipumisprosessi ei ole sujunut suunnitellulla
tavalla. Sulautuminen uuteen yhteiskuntaan ja sen sidosryhmiin on
viivästynyt, mikä on aiheuttanut henkisen kynnyksen
aloittaa uusia ystävyyssuhteita. Olemme kasvattaneet suojamuurin
ulko-ovellemme.
-Syytätkö sinä minun
terveydenhoitoa ystävyyssuhteidemme epäonnistumisesta,
Sirpa närkästyi.
-En toki, vaan tarkoitin, että
etabloitumisemme on viivästynyt sinun sairaslomasi vuoksi. Et
ole voinut luoda uusia suhteita muihin kotirouviin puolikuntoisena,
enkä minä ole voinut liittyä Lions-klubin jäseneksi
ilman edustavaa leijona-puolisoa. Odotan sinun pystyvän pukemaan
päällesi sen Haaparannasta ostetun ihonmyötäisen
leopardikuvioisen iltapukusi lähiaikoina, jonka jälkeen
voimme lähteä luomaan suhteita, Esko suunnitteli.
-Olet oikeassa, Esko. Mikäli vielä
lykkäämme asiaa, emme koskaan tutustu ihmisiin ja
pahimmassa tapauksessa putoamme yhteiskunnan arvoasteikolla. Se
vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiimme.
-Totta. Leipomon asiakasrajapinnassa
liikkuessani näin monia surullisia kohtaloita; eläkeläisiä
ja entisiä uraohjuksia, jotka olivat menettäneet uskonsa
elämään. Siellä he juoksivat tarjousten perässä
kampittaen jokaisen samaa tuotetta haluavan. Tarjoustuotteet
symbolisoivat mielestäni houkutuksia elämässä.
Halpa ei ole hyvä, sen on minulle opettanut eräs suuresti
kunnioittamani monitoimikoneenkuljettaja. Mikäli ihmiset
keskittäisivät ostoksena yhteen paikkaan, eivätkä
juoksisi tarjousten perässä eri kaupoissa, he
saavuttaisivat henkisen tasapainonsa. Näin vertauskuvallisesti
ilmaistuna, Esko filosofoi.
-Olet aina niin ihanan
vertauskuvallinen! Eniten pidän siitä, kun kutsut minua
pystyyn nostetuksi siaksi! Olet saanut minut vakuuttuneeksi siitä,
että siat ovat puhtaita ja sympaattisia eläimiä, Sirpa
hykerteli.
-Tarkoitan jokaista sanaani, olenhan
periaatteen mies!
-Niin olet, jämäkkyytesi
korostaa sinun seksikästä päättäväisyyttäsi,
mutta runollisuutesi pehmittää luonteesi. Olet heikkona
minuun, tiedän sen. Tulet luokseni, kun vain yskäisen.
-Löytyy sitä näköjään
sinultakin runosuolta, Sirpaseni! Kun loistaa taivas, ja loistaa kuu,
silloin tämä karju, takaapäin penetroituu.
-Oi kamala sinua Esko, saat minut aivan
heikoksi!
perjantai, 10. marraskuu 2006
Kommentit