Haluan kantaa oman korteni kekoon tässä koko maailmaa kuohuttavassa Britney Spears / Kevin Federline-jupakassa. Eilen lehdet kirjoittivat Britneyn päättäneen julkaista itse kohutut lemmenleikit netissä. Näin kohta entinen aviomies Kevin ei pääsisi rahastamaan videolla. Ei voi muuta sanoa, kuin että hyvä Britney! Se on ainoa oikea ratkaisu. Jo senkin takia, että nyt kaikki pääsevät ilmaiseksi näkemään tuon videon.

Kevin on jo neuvotellut jonkun pornokeisarin kanssa videon julkaisusta. Tuntuu siltä, että Kevin meni Britneyn kanssa naimisiin ainoastaan rahasta. Eli ihan niin kuin Kauniissa ja Rohkeissa. Eikös siellä Deacon tehnyt vähän samanlaisen tempun?

No, kuitenkin Britney kertoo, että häämatkalla kuvatun videon julkaiseminen on noloa lähinnä Kevinille. Kevin on kertonut materiaalia olevan neljä tuntia, Britneyn mielestä sitä on vain 45 minuuttia. Minun mielestä videon julkaiseminen on erittäin noloa Kevinin kannalta, sillä valtaosaa katsojista kiinnostaa enemmän Britneyn suoritus, Kevin tulee jäämään videolla sivuosaan.

Onhan 45 minuuttiakin ihan hyvä suoritus, ei siinä mitään. Meillä on tuolla yläkerrassa semmoinen paljon nopeampi pariskunta. Kun yläkerrasta alkaa kuulua rynkytystä, voin alkaa laskemaan sataan. Noin neljänkymmenen paikkeilla alkaa kuulua naisen ääntä ja viimeistään kahdeksankymmenen mennessä rikki kuuluu miehekäs karjaisu. Rynkytys on lakannut. On aivan hiljaista.

Nyt ei auta muuta kuin jäädä odottelemaan videon julkaisemista. Niin ja haluan vielä muistuttaa sinua Britney, jos satut lukemaan tätä blogia! Älä tee hätiköityjä päätöksiä uuden seurustelukumppanin etsimisessä. Laita yhteystietoja tuonne kommenttilootaan tai sähköpostiosoitteeseen, voin tulla pyörähtämään siellä Jenkkilässä. Ilmoita ajoissa, että ehdin varata lentoliput. Vaimollakaan ei ole mitään sitä vastaan, se sanoi että senkun menet vaan. Minulla ei ole omaa videokameraa. Eikä kamerakännykkää. Ja minulle käy muutenkin, että hoidetaan hommat pimeässä ja peiton alla.