Oli pakko jakaa teidän kanssa meidän kebabilla käynti. Vaimo oli tänään sen verran laiskalla päällä, ettei jaksanut tehdä ruokaa, joten päätettiin lähteä käymään kebabilla. Täällä on muutama paikka, josta saa tuota turkkilaisten herkkua.
Tarjoilun tasosta Kiinassa voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta minä en siihen sorru. Ei meinaan ole ollut tapana kirjoittaa liian pitkiä juttuja, kuten voitte huomata. No, tässä ravintolassa tarjoilu oli turvallista Kiina-tasoa.

Ruoka siellä on ihan hyvää, melko lähellä suomalais-turkkilaista makua. Tilasin ison iskenderin pöytään, muut tilasivat jotain muuta pöperöä. Tarjoilijan tuodessa lautasen pöytään, se oli niin täynnä, että yksi kebabin palanen tipahti tarjoilijan kädelle. Hetken aikaa tarjoilija kävi ankaraa aivotyötä, mitä tehdä palaselle. Silmät pyörivät kuin hedelmäpelissä konsanaan.

Ja valinta osui seuraavaan vaihtoehtoon; tarjoilija heitti kebabin palasen lautaselleni! Ja meillä on tässä voittaja! Totta kai haluan syödä paskaiselle kädelle tippuneen lihanpalasen.

No, tilanne ei loppunut tähän. Tarjoilija jäi ikään kuin odottamaan hyväksyntääni teolle. Minä taas katsoin kauhistuneena vaimoani, peläten hänen reaktiotaan. Eikä pelko ollut aivan turha. Vaimo nimittäin otti äkäisemmän ilmeensä, nousi ylös tuoliltaan, nappasi lautaseltani muutaman kebabinpalan ja laittoi ne tarjoilijan taskuun. Tarjoilija kiitti ja poistui takavasemmalle.

Tilanne oli ohi silmänräpäyksessä. Asiasta ei puhuttu sen jälkeen. Annos oli onneksi sen verran iso, ettei muutaman palan menetys tuntunut missään.