Olipas hienoa olla suurlähetystössä juhlimassa itsenäisyyspäivää. Tilaisuus oli vain vajaan parin tunnin mittainen cocktail-kekkeri, mutta olo oli kaikesta huolimatta todella isänmaallinen.

Pikkujouluruoista toipuneena oli mukava päästä syömään kunnon kinkkua ja muita suomalaisia herkkuja. Mutta en tiedä mikä minua vainosi; kertaakaan minun kohdalle ei osunut graavilohta! Otin kolme kertaa lisää ruokaa, koska sen kerran kun valtio tarjoaa, on pakko käyttää tilaisuus hyväksi. Mutta joka kerta lohilautanen oli poissa.

Kun oli saanut vellipesän täytettyä, päätin siirtyä baarin antimiin. Kävellessäni baarin puolelle, pöydässä oli täysi tarjotin graavilohta. En kuitenkaan päässyt ottamaan sitä, sillä suurlähettiläs ja jotain muita arvokkaan näköisiä viskaaleita seisoi edessä. Jos olisin ollut nälkäisempi, olisin hakenut vaimoni apuun. Nyt en jaksanut.

Seuraavan kerran hommaan juhlapukuuni mukitelineen. Nyt pöytien puuttuessa piti syödä seisaaltaan ja pitää juomalasia samalla stereovahvistimen päällä. Olisi siinä jäänyt maamme-laulu kuulematta, jos olisin kaatanut ölpät vahvistimen sisään.

Ilta päättyi suurlähettilään puheeseen ja maamme-lauluun. Me lähdimme kotiin päästämään ayin kotiin Ottoa vahtimasta. Vaimokin alkaa jo pikku hiljaa leppyä, se ei ole läheskään niin äkäinen kuin alkuviikosta. Kai se valtion tarjoama alkoholi lepytti sitä. Se on niin perso ilmaisen viinan perään.

Yritin selittää kiinanopettajalle itsenäisyyspäivää, en tiedä tajusiko se ihan sitä. Täällähän on kansallispäivä itsenäisyyspäivän sijaan. Nykyinen Kiina on perustettu 1949. Kerroin itsenäisen Suomen olevan 89-vuotias. Se oli opettajan mielestä todella vanha.