No johan on ollut melkoista matalalentoa tämä viikonloppu! Vaimo innostui lähtemään ostoksille, muiden oli tietysti pakko lähteä mukaan. Joululahjoja ostettiin oikein urakalla, täytyy laittaa ne alkuviikosta postiin.

En tiedä, mikä tuossa ostoksilla käymisessä on niin epämiellyttävää. Mikähän osa aivoista naisilla on toisinpäin miesten aivoihin verrattuna? Välillä tuntuu siltä, että mitä enemmän saa laitettua rahaa palamaan, sitä iloisemmaksi naiset muuttuvat. No, meidän emäntä ainakin tuhlaa omia rahojaan, joten en voi siihen paljoa puuttua. Mutta Otolle pitäisi ostaa kyllä uudet kengät.

Nyt aion muuten kertoa teille semmoisen salaisuuden, mitä ei saa kyllä sitten kertoa kenellekään! Lupaatteko? No ettehän te tietenkään mitään lupaa. Kerrotte heti eteenpäin kun vaan tilaisuuden saatte. Kato kyllä mä tajuan, miten tää maailma pyörii.

Niin, se salaisuus. Minä käytän mamiksia. Kalsareita. Täällä on niin v..n kylmä. En olisi ikinä uskonut joutuvani käyttämään Kiinassa kalsareita, mutta niin se vaan on. Näin talvella ei enää kehtaa riisua housuja julkisesti, ettei vaan salaisuus paljastu. No nythän se tietysti paljastui.

Vaimoni tulee muuten ihan kuumaksi kalsareista. En kyllä ymmärrä miksi. Jos minä olisin nainen, mielestäni kalsarit olisivat epäeroottisin asuste miehen päällä. Vaan kun en ole. Olen juuri sitä toista sukupuolta.

Vaan eipä ne kalsarit naisenkaan jalassa kovin seksikkäältä näytä. Toinen on polvisukat. Niiden jättämät painaumat jalkoihin on todellinen erotiikantappaja. Kolmas voisi olla semmoiset old skool-silkkihuivit. Niistä tulee vaan niin pahoja mielleyhtymiä, vähän samanlaisia kuin Lacosten villapaidoista ja harmaista nahkakengistä miehillä.

Tässä olisikin nyt taas pieni vinkki seuralaista etsiville naisille; älkää pukeutuko ensitreffeillä polvisukkiin, kalsareihin ja silkkihuiviin. Tai jättäkää ainakin ne kalsarit pois, sekin voi pelastaa jo paljon.

Hmm... Nyt kun aloin ajatella vaimoa pukeutuneena pelkkiin polvisukkiin ja silkkihuiviin, niin toisaalta...