Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen. Tänään on muuten enää vaan kaksi yötä. Tiedättekö muuten miksi joulupukki ei voi saada lapsia? No koska sillä on leikkikalut...

Iltapäivälehdissä on joka vuosi juttua karmivista pukeista, eli kuinka joulupukki on tullut kännissä jakamaan lahjoja. Minun kohdalle ei ole vastaavaa sattunut, mutta pienenä ihmettelin, miksi joulupukki ei ajanut Ladaansa pihaan asti, vaan jätti sen vähän matkan päähän.

Muutamana vuotena pukki tuli Ladalla, sitten oli ilmeisesti pitänyt vaihtaa isompaan, koska alle oli ilmestynyt farmari-Sierra. No ei se mitään, mutta se ihmetytti vähän, kun naapurin miehellä oli sama rekkari samanlaisessa autossa. Samoihin aikoihin aloin hoksata muutenkin asioita. Tajusin, että yhtään lahjaa ei tule joulupukilta, vaan kaikissa korteissa on jonkun tutun antajan nimi.

Muutenkin tuo aika oli melkoista tietoisuuden lisääntymistä. Sain alkaa ajamaan mopolla, opin Isä meidän-rukouksen, huomasin, että opettajat eivät asu koulussa ja tajusin, että salaojitus maksaa itsensä takaisin vuosien saatossa.

Siitä asti elämä on ollut yhtä nousujohdetta. Eikä loppua ole näkyvissä. Pois alta mummot ja muut kävyt! Täältä tullaan elämä! Pitäkää huiveistanne kiinni, se on nyt menoa eikä nokitusta!

-Anteeksi Koti-isä, jos häiritsen nousukiitoanne, mutta lentonne lähtee tuota pikaa.

Aivan, siis täytyy lopettaa tämä elämöinti tältä erää ja siirtyä taksiin. Viime viikonlopusta alkanut matkailukierre saa jatkoa, lähdemme viettämään joulua Phukettiin. Otto ainakin odottaa uimaan pääsyä innokkaasti ja uskoisin joulupukinkin osaavan perille. Ainakin kirjeessä mainittiin, että ei sitten olla kotona. Koti-isän blogi hiljenee ensi vuoteen asti, ehkä jotain kuulumisia tulee ilman ään pisteitä.

Koti-isä, Otto ja Vaimo toivottavat Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille tutuille ja tuntemattomille! Nähdään ensi vuonna!