No ilta taloon, herra Laiho, mä
Liisaa vaan, tuun moikkaamaan. Pintaan iski pieni kaiho, mitäs
hälle kuuluukaan. Näin laulaa Randelinin Kake. Eli heippa
vaan kaikille blogimaaliman Liisoille ja herra Laihoille! Kake laulaa
samassa rallissa myös ”ei kestä hermoni mun, on pakko
päästä revitteleen.” Kakesta ei kyllä huomaa
hermojen kestämättömyyttä, kai ne paineet on
sitten kätketty syvälle pinnan alle. Kyllä olisi vaan
Kakenkin hyvä käydä välillä lomailemassa.
Olisi luullut, että uusi vuosi
toisi mukanaan uudet kujeet, mutta näyttää tämä
linja jatkuvan ihan samanlaisena paskanjauhamisena, ellei jopa
astetta pahempanakin. Kake Randelinista kertominen ei välttämättä
ole paras tapa aloittaa uusi vuosi, mutta näin tässä
vaan kävi. Näyttää siltä että ei
hyvältä näytä...
No mutta toivottavasti kaikilla oli
mukava ja rauhallinen joulu ja räiskyvä vuodenvaihde.
Meillä ainakin oli mukava loma.
Bangkokin pommi-iskut saivat aikaan
Phuketissa pienen tekstiviesti-iskun, kun sukulaiset kyselivät
vointia. No, kunnossa ollaan, sirpaleita ei lentänyt satojen
kilometrien etäisyydelle... Olihan siellä kuulemma
ulkomaalaisiakin osunut kohdalle, muttei suomalaisia.
Lomasta olisi taas vaikka kuinka paljon
kerrottavaa, mutta en aio ikävystyttää teitä
kertomalla ilmoista ja papukaijapuistoista. Sen sijaan aion kertoa
teille norsuista ja elefanteista. Otto meinaan innostui norsuista
ihan tosissaan. Me päätettiin lähteä yhtenä
päivänä norsuratsastukselle viidakkoon. Otto oli
aluksi innoissaan, mutta norsun nähtyään tuli ihan
itku. Mutta meidän perheen miehet onkin miehiä eikä
mitään marjanpoimijoita! Sinne vaan norsun selkään
kiivettiin ja ravistettiin ohjastajaa tukasta sen verran, että
ymmärsi meidän olevan tosissaan.
Taisi kyllä jossain vaiheessa isä
pelätä enemmän selästä tippumista, se istuin
on jotenkin niin huteran oloinen ja jatkuvasti kallellaan johonkin
suuntaan. Thaimaalaiset elefantit ovat ilmeisesti oppineet
kiinalaisten tavoille, sillä tasaisin väliajoin päästeltiin
paukkuja, vaikka ihan vieraita ihmisiä oli paikalla. Ehkä
Thaimaassa se piereskelyvaihe on aikaisemmin.
Thaimaalaiset on kyllä mukavaa
sakkia. Rahat tietysti yritetään ottaa turisteilta pois,
niin kuin pitääkin, mutta huijaamisen makua ei jäänyt
suuhun kertaakaan. Hymyilevää ja rentoa porukkaa. Ja
palvelu toimii ravintoloissa yms.
Phuketissa oli tietysti jonkin verran
jälkiä tsumaanista ja ihmiset halusivat puhuakin siitä.
Siellä oli jotain muistotilaisuuksiakin tapaninpäivän
tienoilla, mutta me ei käyty katsomassa. Yhdessä museossa
käytiin ihmettelemässä veden voimaa. Siellä oli
virran mukana mennyt auto, muutama vene ja sekalaista irtokrääsää.
Ja tietysti kadonneiden ihmisten etsintäilmoituksia. Surullinen
ja koskettava paikka, mutta oppaan sanoin; elämä jatkuu.
Elämä jatkuu täälläkin
ja henki kulkee, kuten astmaatikot tapaavat sanoa, kun heillä on
taaki pössis. Mutta vähän on tummiakin pilviä
silmien ja auringon välissä, meinaan netti tökkii
taas. Tällä kertaa kuulemma maanjäristys Taiwanin
tienoilla on rikkonut kaapeleita ja linjat ovat tukossa. Aika hidasta
touhua on päivittää blogia, mutta mihinkäs täällä
nyt kiire olisi. Huomiseen!
keskiviikko, 3. tammikuu 2007
Kommentit