Tutkimusten mukaan naisten euro on 80 senttiä. Tämänpäiväisten tapahtumien jälkeen en millään tavoin kyseenalaista tutkimuksen tulosta. Olen täysin samaa mieltä. Ehkä voisi jopa epäillä, että naisen euro on vieläkin vähemmän, ehkä noin 50-60 senttiä. Oikein puistattaa, miten ero voi olla niin suuri. Kyllä olisi kirveellä töitä.

Vaimo kävi nimittäin ostoksilla ystävänsä kanssa. Ystävä oli tullut Suomesta työmatkalle tänne Pekingiin ja he sitten päättivät käydä vähän katselemassa kauppoja. Jos joskus sanotaan, että miehillä karkaa kaljanjuonnissa mopo käsistä, niin naisilla se voisi, siis mahdollisesti voisi tapahtua ostosten tekemisessä.

En sano summaa, paljonko vaimo sai palamaan yhden lauantaipäivän (muutaman tunnin) aikana, mutta tällaisena työttömänä koti-isänä ei voinut kuin hirvitellä rahanmenoa. Siinä sataset (eurot) vaan paloi, kun vaimo pisti rahan kiertoon. Välikausitakki oli kuulemma todella halpa, Suomesta ei saa niin halvalla millään. Niin, onhan 175 euroa Kiinan mittapuussa halpa. Yashowlta saisi samanlaisen kopiotakin samalla renminbimäärällä.

Niin, naisen euro on tosiaankin 50-80 senttiä. On meinaan tuo suhteellisuudentaju mennyt naisilla ihan täysin eurojen myötä. Rahanarvo on täysin sumentunut. Markka-aikana vielä jotenkin pysyi roti, mutta nyt rahaa poltetaan niin kuin vettä vaan. Heh, eihän vettä pysty polttamaan. Tai ainakaan vielä, ennen kuin keksin sellaisen sytkärin, jolla vesikin syttyy. Sitten olen rikas mies. Sitten saa vaimokin törsätä jos haluaa. Kehittelytyö on käynnissä...

No joo. Omia rahojaanhan se kuluttaa, itse on ne tienannut. Mutta ehkä voisi sitten nostaa minunkin viikkorahaa hieman, nyt täytyy tulla toimeen kovin pienellä. Täytyy varmaan alkaa kähveltämään talouskukkarosta rahaa omaan käyttöön, ei se kuitenkaan huomaa mitään. Eihän se tajua rahanarvoa muutenkaan...

Tuosta Nicke Lignellin kolarista oli vielä juttua lehdessä. Bromarvissa on kuulemma oma puskaradio tiedottamassa, kun poliisi saapuu paikkakunnalle. Paikallisessa pubissa soi puhelin heti, kun poliisien nähdään ajavan kirkonkylälle. Silti alueella jäi vuonna 2005 kiinni 284 rattijuoppoa, joista puolet törkeitä. Mitähän bättre folk oli juonut, pari akvaviittiä och mellanöl? Men inte so mycket. On sitä näköjään suomalaiset juomatavat paremmissakin piireissä.