Eilen minua laiskotti. Antakee anteeksi! En vaan jaksanut avata konetta ensinkään. Aamulla kiinanope tuli taas antamaan opetusta ja sitten iltapäivällä vaan laiskoteltiin Oton kanssa. Käytiin me vähän ulkonakin, mutta ei me mitään hyödyllistä tehty. Levitettiin Oton huoneen lattialle legoja, että on sitten ayilla jotain tekemistä tänään. Nyt me sitten kuunnellaan ayin tuhahtelua, kuinka sitä ottaa päähän näin perjantai-päivänä siivota meidän sotkuja.

Alkaa vähän tympiä jo nuo kiinankurssit. Osaan jo jonkinlaiset (mandariini) kiinan alkeet ja pärjään ihan kohtalaisesti kaupungilla. Ravintolassa ruoan tilaaminen onnistuu kiinaksi, taksikuskille osaan sanoa osoitteet ja kaupassa pystyn toimittamaan asiat lihatiskillä paikallisella murteella. En kuitenkaan aio jäädä tänne pysyvästi asumaan, joten ei minun tarvitse osata tätä kieltä ihan täydellisesti. Ehkä taidan pitää vähän taukoa. Olen maksanut kursseja vain ensi viikkoon asti, joten sen jälkeen voisin pitää vähän mietiskelytaukoa.

Kiinankielen hallitsemisesta tulikin mieleeni hassu tapaus. Olin syömässä erään kaverin kanssa jokin aika sitten eräässä ravintolassa, jossa oli neljä suomalaista ilmiselvää bisnesmatkaajaa viettämässä pitkää illallista. Ilta-kymmenen aikoihin äänenvoimakkuus oli jo melko korkea ja kommunikaattorilla haetut jääkiekkotulokset kuulivat varmasti kaikki ravintolassa. Jos ymmärsivät suomea.

Yksi kavereista päätti tilata lisää kaljaa pöytään. Hän vinkkasi tarjoilijalle ja huusi suurin piirtein toiseen päähän ravintolaa, että ”siike piitsiou”, eli neljä kaljaa. Ihan kuriositeettina tässä mainittakoon, että neljä kaljaa kiinaksi kirjoitetaan pinyin-järjestelmällä, eli länsimaalaisilla kirjaimilla ”sige pijiu.” Lausuttuna sama on suurinpiirtein ”ssgö phiitsiou.” Nuo ensimmäisen sanan ässät on pelkkää surinaa. Juuri tämä numero neljä on vaikea lausua, mutta kiinaa taitavat ymmärtävät kyllä, mitä minä tässä tarkoitan. Tarjoilija ei kyllä ymmärtänyt...

Häpesin niin pahasti näiden suomalaisten puolesta, että minun oli ihan pakko vetää pää täyteen sitä samaa kaljaa. Mutta minä join ehkä neljätoista kaljaa (shisige pijiu), ihan vaan myötähäpeästä. Yhden aikaan yöllä päätimme kaverini kanssa lähteä pois. Puhuimme jotain omalla äidinkielellä, jonka nämä bisnesmiehet kuulivat. He tietysti äkkäsivät oman heimokielensä ja ilmeisesti heimonvanhin nousi ylös, ja ehdotti meille kovaan ääneen, että ”mitäs pojat, jos lähdettäisiin huoriin?”

Niin... Mitä minun olisi tuohon pitänyt sanoa? En osannut sanoa oikein mitään. Uskovainen mies ja kaikki. Enkä usko, että neljäntoista oluen jälkeinen heikko potenssi olisi käynyt tekosyyksi. Päätin jättää kohteliaasti toiseen kertaan sen enempää selittelemättä.

Mutta nyt taas kerran, kun ollaan julkisella foorumilla; te sankarit, jotka olitte Mexican Wave-ravintolassa, kertokaa minulle, miten ilta jatkui!