No morjens taas pitkästä aikaa! Heti ensiksi on pakko pyytää anteeksi uskollisilta lukijoilta ja miksei myös uskottomilta, mitäs se minulle kuuluu kenen blogien perään te olette. Ihan vapaasti saatte lennellä kukasta kukkaan.

No niin, siis pyydän anteeksi syvältä sielustani asti, etten antanut tilannetiedotuksia Suomen reissusta. Vaikka niin lupasinkin. Kävi vaan niin, että kun lähtöaamuna olin pakkaamassa tietokonetta mukaani, alkoi vaimo nälviä minua minun nettiriippuvuudestani. No minä olen minä, enkä periaatteesta voinut myöntää vaimolle mitään. Niinpä löimmekin vetoa, että en koko reissun aikana käytä nettiä ollenkaan. Ja minähän voitin sen vedon. Tietysti jouduin maksamaan siitä kovan hinnan teidän uskollisten ja uskomattomien lukijoiden kustannuksella. Voin kuitenkin kertoa, että hyvän asian puolesta avasitte kukkaronnyörejänne.

Vaimo oli lukenut jostain naistenlehdestä, taisi olla ET-lehti muistaakseni, juttua vanhoista itämaisista parittelutekniikoista. Itämaiset ihmisethän ovat jo vuosituhansia paritelleet pelkästä parittelemisen ilosta, eivät hankkiakseen halpaa työvoimaa perheyritykseen. No tämä juttu oli kuulemma kovin huvittava. Siinä oli nimittäin neuvottu, miten selvitä notkeutta vaativista asennoista myös silloin, kun pikkuveitikan lisäksi jäykkää on myös selkä, niska ja käytös. Vaimo näytti myös minulle tuota juttua. No minähän siitä innostuin, vaikka olenkin aina ollut enemmän perinteisen tyylin mies. Minusta vähän tuntuu siltä, että lähetyssaarnaaja on tulossa taas uudestaan muotiin.

Jutussa oli pari erittäin teknistä menetelmää, joita minä ehdotin vaimolle. Lupasin, ettei tulisi katumaan. Mutta ei. Jyrkkä ei sieltä tuli. Tuosta jutun lukemisesta on jo aikaa, mutta nyt löytyi vedonlyöntiin sopiva panos. Eli koska en käyttänyt nettiä ollenkaan Suomen reissun aikana, on tiedossa jonkinlaista akrobatiaa makuuhuoneessa. Tänään vaimolla on ollut päänsärkyä jo aamusta asti, mutta oireiden pitkittyessä aion kääntyä lääkärin puoleen.

Huomauttakaa muuten vaan ihan rohkeasti, jos teidän mielestä alan kertoa liian henkilökohtaisista tai muuten vaan vastenmielisistä asioista.

No vähän voisin kertoa muitakin kuulumisia. Aamulla tultiin takaisin harmaaseen Pekingiin ja tänään on satanut vettä! Se on todella harvinaista täälläpäin. Oli taas aika suuri muutos Suomen keleistä. Parin viikon takaiset pakkaset olivat mukavia ja luntakin oli jonkin verran.

Päätän raporttini tästä tähän ja jatkan huomenna!