No siis arvatkaapa, mitä eilen oikein tapahtui! Siis ihan oikeasti, arvatkaa seuraavista vaihtoehdoista, mitä perjantai 13. päivä toi tullessaan.

A. Vaimo luikastui lattialla lojuneeseen banaaninkuoreen ja kaatui päin ikkunaa. Ikkunaan tuli särö. Koti-isä räjähti nauramaan nähdessään vaimon luisuvan kohti ikkunaa ja meinasi tukehtua syömäänsä pullaan. Otto harjoitteli virvelin käyttöä avoimesta ikkunasta, mutta uistin tarttui jonkun kultaisennoutajan selkään ja vei mennessään koko virvelisetin. Ei ole vielä Otto tottunut saamaan isoa kalaa.


B. Koti-isällä paloi hermot ruuhkassa ja hän kävi vetämässä nokkaan edessä törttöillyttä vinkuintiaania. Miksi muuten puhun hänestä? Sehän olen minä itse! Poliisien mielestä turpakäräjien pitäminen ei ollut kovin korrektia ja sain 200 RMB:n sakot möyhentämisestä. Vaimo lupasi maksaa sakot, jos lähden maanantaina mukaan töihin kurmoottamaan hänen laiskaa alaistaan. Tästä ei puhuttu sanaakaan Oton kuullen, sillä eihän väkivalta ole mikään ratkaisu, vaan pitäisi puhua, puhua ja puhua. No eihän tässä vaihtoehdossa ollut mitään perjantai kolmastoistamaista... Höh, ihan tyhmä juttu!


C. D-soitin hajosi, kun kuuntelin Jamppa Tuomisen Aamu toi, ilta vei-kappaletta. Vaimo on varoittanut useasti Jampan kuuntelemisesta, siitä kun kuulemma kasvaa karvoja käteen, tulee sokeaksi eikä voi saada lapsia. No, yritin korjata soitinta itse. Takakannessahan lukee, että laitteen saa avata vain valantehnyt cd-soitinkorjaaja, sekä isä. Lasersäde sokaisi silmäni ja tökkäsin otsani oven väärälle puolelle, joten nyt minulla on soitinperäinen, vääränpuoleinen ovenjälki otsassani, enkä kehtaa liikkua enää julkisilla paikoilla.


D. VD-soitin hajosi. Ja paskat se mitään hajosi, oli vaan pakko päästä aloittamaan tuolla tavalla. Vaimo sai potkut töistä, eli meillä on nyt kuukauden verran aikaa kerätä kamppeet ja poistua takavasemmalle. Minulla todettiin vihuriyskä ja hinkurokko, Otolla on hikka. Vaimo löi varpaansa flyygelin kanteen ja minulla jäi nakki poikittain kurkkuun kiinni. Oton polkupyörä varastettiin ja minä kaaduin juostessani varasta kiinni. Ayi ilmoitti olevansa raskaana toiselle perheelle, minun sadetakki on jäänyt pieneksi. Vaimon kännykästä loppui akku, eikä saatu tilattua pizzaa pojalle. Minä kaadoin kaljan sohvalle ja vaimo roiskautti ketsuppia minun vaaleille nahkahousuille. Otolla alkoi murrosikä ja se ilmoitti tykkäävänsä pojista. Minä sain sydänkohtauksen ja vaimo tilasi Valitut Palat. Eikä siinä vielä kaikki; myös heinäkuussa perjantai on 13. päivä!


D. Eilen ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Vietimme tavallisen perhe-perjantai-illan pelaten seurapelejä ja vedellen kissanhäntää.