Kiinan kommunistisen puolueen teettämän tutkimuksen mukaan jopa 65 prosenttia kiinalaisista vaimoista palkitsee miehensä myötä- ja vastamäessä rinnalla kulkemisesta lihomalla jopa kolmanneksella hääpäivän elopainoon verrattuna. Suomessahan tätä vastaavaa ilmiötä kutsutaan mäkihyppy-ilmiöksi. Kohti hääpäivää otetaan vauhtia laihduttamalla ja siinä hyppyrin nokalla ponnistetaan sitten voimakkaaseen ja pitkään nousukiitoon.

Kiinan hallitus on huolestunut kyseisestä ilmiöstä, ja lupaakin jokaiselle kommunistisen puolueen jäsenkirjan hankkivalle aviomiehelle mahdollisuuden asettaa vaimo pysyvään seurantaan ja ravinnolle tiukat kiintiöt.


Käytiin muuten lounaalla Ikeassa Oton kanssa, kun kerran satutiin olemaan siellä päin. Oltiin nimittäin Ikean alakerrassa ostamassa lisää juomalaseja, niitähän ei ole koskaan liikaa. Tai oikeastaan vaimo laittoi meidät ostamaan lisää niitä laseja, koska niin monta on mennyt rikki.


No minä ajattelin, että mennäänpäs syömään lihapullat ja kylmäsavulohta sinne yläkerran ravintolaan, se niinkuin feels little bit like home. Ja hyväähän se oli! Ottokin veti kymmenen pullaa niin että heilahti, taitaa tulla isäänsä tuon ruokahalun suhteen.


Huvittavinta ravintolassakäynnissä oli se, kun kävelimme sisään ravintolaan. Kiinalaisten tuijotukseen on jo tottunut, mutta tällä kertaa ravintolan olivatkin ”miehittäneet” länsimaalaiset naiset eli kotirouvat, jotka suurinpiirtein käänsivät tuolinsa meitä kohti ja seurasivat tarkkaan tekemisiämme. Tiedättehän te sen tunteen, kun menette vaikkapa Ähtärissä kylän ainoaan kaljakuppilaan, jolloin välittömästi sammutetaan jukeboksi ja puhe lakkaa?


Tällä kertaa vihollisen maaperälle astuikin vaan koti-isä ja poika. Emme etuilleet jonossa ja söimme lautaset kiltisti tyhjäksi, eli emme mitenkään loukanneet kanta-asiakkaiden tunteita. Muistaakseni joskus keilahallissa Suomessa olen kokenut samanlaista seurantaa. Mutta ihan hassu tilanne oli kyllä. Olisin varmaan saanut kaasusumuttimesta silmilleni, jos olisin pudottanut pillin tai iskenyt silmää jollekin rouvalle. Röyhtäistäkin uskalsin vasta verho-osaston jälkeen alakerrassa...