Ai että mä kärsin!
Poltin Thaimaan reissukuvat cd:lle ja tyhjensin muistikortin.
Ajateltiin sitten katsella kuvia telkkarin kautta, mutta dvd ei
suostunutkaan näyttämään kuvia. Ja nyt näyttää
siltä, että tietokoneenkaan kautta ei onnistu, eli olen
sitten ilmeisesti saanut tuhottua palasen mittaamattoman arvokasta
matkailuhistoriaa. Nyt kyllä hieman sylettää. Näköjään
pitäisi aina tehdä varmuuskopiot moneen paikkaan ja
varmistaa aina toimivuus.
No, kännykässä on
muutama kuva ja sitten otettiin pakollinen turistikrääsäkuva
norsun selässä. Jotain muistoa sentään jäi
reissusta. Täytyy varmaan ostaa semmoinen Polaroid-kamera, niin
ainakin saa valmiin kuvan saman tien kouraan. Eniten ehkä
harmittaa ne salaa otetut bikinikuvat uimarannalta ja -altaalta.
Niitä kuvia olikin varmaan kaksi kolmasosaa kaikista kuvista.
Lentokoneessa oli muuten hauska huomata
ilmiö, joka toistuu kaikilla pitkillä lennoilla. Nimittäin
eläkeläisten vaeltelu. Parin tunnin lentämisen jälkeen
vanhemmat ihmiset lähtevät haahuilemaan ympäri
konetta. Siihen on tietysti lääketieteellinen selitys,
mutta huvittaa katsella liikehdintää käytävillä.
Mummot ovat aivan takuuvarmasti liikkeellä silloin, kun ruokaa
jaetaan. Sitten ne jonottavat kärryjen perässä pääsyä
omalle paikalleen. Ja elokuvan pyöriessä ovat aivan
varmasti jonkun ruudun edessä seisomassa ja tuijottamassa
ihmisiä.
Eihän se veritulpan riski
tietenkään ole mikään leikin asia, vaan kellä
vaiva sellainen, ollut on kuin Jeesuksen. Ihmisen tuskat ovat
kuitenkin pieniä siihen verrattuna, mitä vastikään
juhlittu synttärisankarimme joutui ammoisina aikoina kokemaan.
No tästä tulikin mieleeni
sitten taas Nicke Lignellin kolari rattijuopon kanssa. Ikävä
tapaus tietysti, jonka johdosta vaimo Raakel rinnat rottingilla vaati
rattijuoppojen autoja valtiolle. Olen samaa mieltä. Sillä
tavalla saataisiin varmasti vähennettyä rattijuoppojen
määrää. Käsittääkseni
rikoksentekoväline tuomitaan jo nykyiselläänkin
valtiolle menetettäväksi, miksei rattijuopumustapauksissa
toimita samalla lailla? Tuhansien, tai jopa kymmenien tuhansien
eurojen menetys pistäisi varmasti miettimään rattiin
lähtöä.
Olen muutaman kerran soittanut
poliisille, kun olen nähnyt holtittomasti tiellä liikkuvan
autoilijan. Aina ovat poliisit olleet vastassa. Kerran taas näin
asuntoni ikkunasta komeasti horjuvan kaverin ja ajattelin, että
voi kun saisi edes puolet tuosta humalasta. Haaveilu loppui lyhyeen,
kun huomasin kaverin kävelevän auton luo ja istuvan kuskin
paikalle. Soitin tietysti poliisille ja kerroin minne auto lähti.
Se lähti ajamaan parin korttelin päässä
sijaitsevan poliisiaseman suuntaan. Päivystäjällä
oli kuulemma suora näköyhteys sille kadulle, mutta kadulla
ei kuulemma liikkunut yhtään autoa. Eipä siinä
voinut sitten muuta kuin voivotella ja tuntea itsenä tyhmäksi.
perjantai, 5. tammikuu 2007
Kommentit