Ai että mä kärsin! Poltin Thaimaan reissukuvat cd:lle ja tyhjensin muistikortin. Ajateltiin sitten katsella kuvia telkkarin kautta, mutta dvd ei suostunutkaan näyttämään kuvia. Ja nyt näyttää siltä, että tietokoneenkaan kautta ei onnistu, eli olen sitten ilmeisesti saanut tuhottua palasen mittaamattoman arvokasta matkailuhistoriaa. Nyt kyllä hieman sylettää. Näköjään pitäisi aina tehdä varmuuskopiot moneen paikkaan ja varmistaa aina toimivuus.

No, kännykässä on muutama kuva ja sitten otettiin pakollinen turistikrääsäkuva norsun selässä. Jotain muistoa sentään jäi reissusta. Täytyy varmaan ostaa semmoinen Polaroid-kamera, niin ainakin saa valmiin kuvan saman tien kouraan. Eniten ehkä harmittaa ne salaa otetut bikinikuvat uimarannalta ja -altaalta. Niitä kuvia olikin varmaan kaksi kolmasosaa kaikista kuvista.

Lentokoneessa oli muuten hauska huomata ilmiö, joka toistuu kaikilla pitkillä lennoilla. Nimittäin eläkeläisten vaeltelu. Parin tunnin lentämisen jälkeen vanhemmat ihmiset lähtevät haahuilemaan ympäri konetta. Siihen on tietysti lääketieteellinen selitys, mutta huvittaa katsella liikehdintää käytävillä. Mummot ovat aivan takuuvarmasti liikkeellä silloin, kun ruokaa jaetaan. Sitten ne jonottavat kärryjen perässä pääsyä omalle paikalleen. Ja elokuvan pyöriessä ovat aivan varmasti jonkun ruudun edessä seisomassa ja tuijottamassa ihmisiä.

Eihän se veritulpan riski tietenkään ole mikään leikin asia, vaan kellä vaiva sellainen, ollut on kuin Jeesuksen. Ihmisen tuskat ovat kuitenkin pieniä siihen verrattuna, mitä vastikään juhlittu synttärisankarimme joutui ammoisina aikoina kokemaan.

No tästä tulikin mieleeni sitten taas Nicke Lignellin kolari rattijuopon kanssa. Ikävä tapaus tietysti, jonka johdosta vaimo Raakel rinnat rottingilla vaati rattijuoppojen autoja valtiolle. Olen samaa mieltä. Sillä tavalla saataisiin varmasti vähennettyä rattijuoppojen määrää. Käsittääkseni rikoksentekoväline tuomitaan jo nykyiselläänkin valtiolle menetettäväksi, miksei rattijuopumustapauksissa toimita samalla lailla? Tuhansien, tai jopa kymmenien tuhansien eurojen menetys pistäisi varmasti miettimään rattiin lähtöä.

Olen muutaman kerran soittanut poliisille, kun olen nähnyt holtittomasti tiellä liikkuvan autoilijan. Aina ovat poliisit olleet vastassa. Kerran taas näin asuntoni ikkunasta komeasti horjuvan kaverin ja ajattelin, että voi kun saisi edes puolet tuosta humalasta. Haaveilu loppui lyhyeen, kun huomasin kaverin kävelevän auton luo ja istuvan kuskin paikalle. Soitin tietysti poliisille ja kerroin minne auto lähti. Se lähti ajamaan parin korttelin päässä sijaitsevan poliisiaseman suuntaan. Päivystäjällä oli kuulemma suora näköyhteys sille kadulle, mutta kadulla ei kuulemma liikkunut yhtään autoa. Eipä siinä voinut sitten muuta kuin voivotella ja tuntea itsenä tyhmäksi.