Voi tätä onnea ja autuutta! Appiukko kuorsaa viereisessä huoneessa. Mitä muuta enää voisi elämältä toivoa?

Loma alkoi ihan niin kuin epäilinkin; suomalais-ugrilaiseen tapaan tukevalla humalalla. Pappa on vähän väsynyt. Vasen poski oli hieman punaisempi kuin toinen, epäilisin äijän puristelleen lentoemäntien peppuja ja saaneen sitten poskilleen. Se on aina sama juttu.


Appiukko on niitä miehiä, jotka ottavat Mallorcalle lähtiessään mukaansa omat kahvit ja makkarat. Eihän niitä paikallisia mössöjä syö sikakaan. Viime vuoden reissulla mukana oli kahdeksan kiloa metrilenkkiä ja pari pakettia kahvia. Siis sillä on oma matkakeitin. Ruotsinlaivallakin on mukana retkikeitin.


Kerran Espanjassa käydessään se oli heitetty ulos apteekista. Oli mennyt ostamaan lääkepirtua. Apteekkari oli kysynyt elekielellä, että mihin kohtaan ruumista aine on tarkoitus sivellä. Äijä näytti tutulla käsivarsiliikkeellä, että kurkun desinfiointiin. Ja ulos...


Mutta tällä reissulla pitää tietysti olla siivommin. Epäilisin, että iltaan mennessä koittaa karu palautus maanpinnalle. Vaimo nimittäin tulee kotiin ja epäilisin hänen ottavan ohjat käsiinsä. Minä en sitä aio tehdä, mikäs minä olen aikuista miestä neuvomaan.


Kai sillä on jotain lentopelkoa tai vastaavaa, sitä täytyy sitten lääkitä. Mutta Otolle pappa on tietysti mieluinen vieras. Papalla on oma verstas kotonaan, jossa Ottokin haluaa värkkäillä kaikenlaista papan kanssa. Tällä kertaa itsetehtyä ei ollut kuin puusta tehty konekivääri, mutta sitten jotain muuta lelukaupasta ostettua oli laukussa mukana.


Appiukolla on luomistyössään erilaisia kausia. Yhteen aikaan tehtiin kaikenlaista kivaa lastulevystä. Sen jälkeen tuli vaneri kuvioihin ja viime vuoden puolella visakoivu oli kova sana. Niin siis visakoivuhan on muuten kovaa. Visanen puu ei lahoa... Hyvähän se on, että on suvussa puuseppä, koska puuseppää aina tarvitaan. Mihin puuseppää muuten aina muka tarvitaan?