Kuulkaapa kummaa! Tänään
aamulla satoi lunta! On sopivasti unirytmi sekaisin reissusta, joten
heräilin jo neljän aikaan lukemaan Vareksen dekkaria.
Ottokin avasi silmät kuuden aikaan, ja seitsemän jälkeen
katsottiin ikkunasta pihalle ja siellähän oli maa ihan
valkoisena! Takatalvi tuli ja pahasti. Lämpötila on
niukasti plussan puolella. Reilun puolen vuoden aikana, mitä
ollaan nyt oltu täällä, ei taivaalta ole satanut juuri
mitään. Eilen tuli vettä ja tänään
lunta. Mitähän huomenna tulee? Toivottavasti ei sitä,
mitä eniten pelkään... Sekin nimittäin voisi olla
mahdollista täällä.
Suomen reissu meni mukavasti. Oli
mukavaa taas olla kotimaassa, kun asioiden hoito sujui omalla
kielellä ilman turhia ponnisteluja. Mutta oli paljon asioita,
joihin kiinnitti huomiota eri tavalla kuin ennen.
Heti lentokentältä ulos
astuessa huomasi TÖRKEÄN korkean elintason. Taksit ovat
viimeistä mallia olevia mersuja ja volvoja, tiet ovat sileitä
ja roskattomia, ihmisillä on siistit vaatteet, yhteiskunta on
hyvin organisoitunut ja asioihin voi luottaa. Se ei ole
itsestäänselvyys täällä muilla mailla.
Ja sitten, on siellä niin
perkeleen kallista... Ei meinaa tämmöisellä
työttömällä koti-isällä perse kestää
käydä edes lounasravintolassa syömässä.
Puhumattakaan muiden ostosten tekemisestä. Aina oli oltava
vaimon lompakolla.
Ja kyllä Suomi on karu maa. En
kyllä ihan ymmärrä, minkä ihmeen takia esi-isämme
ovat valinneet asuinpaikakseen Suomen? Onhan niitä
lämpöisempiäkin ja mukavampiakin paikkoja olemassa.
Kuten nyt esimerkiksi Puola. Paitsi että se kieli on ihan
perseestä. Ja ihmiset.
Nyt täällä paukkuu niin
kuin kulttuurivallankumous olisi alkanut. Toivottavasti kuolleita ei
tule yhtä paljon. Taitaa olla kiinalainen uusivuosi lopuillaan,
joten kaikki ampuvat viimeiset rakettinsa taivaalle yhtä aikaa.
Suomessa aikoinaan raketeista sekosivat koirat, nyt vaimo on ihan
vauhkona pöydän alla ja läähättää
niin kuin olisi osia pois. En oikein tiedä, mitä sille
pitäisi tehdä. Pyssyäkään ei ole, millä
sen voisi päästää tuskistaan. Toivottavasti se ei
ainakaan hullummaksi tuosta tule. Minä tulen kyllä kohta.
Tuntuu siltä, että sota japanilaisia vastaan on alkanut
uudestaan. Jos ette kuule minusta vähään aikaan, niin
olen varmaankin sotavankina Okinawalla. Siellähän se Karate
Kidkin oli.
sunnuntai, 4. maaliskuu 2007
Kommentit