Helsingin Sanomissa oli jokin aika
sitten tutkimustulos Parkinsonin taudin lääkkeiden
sivuvaikutuksista. Aiheuttavat kuulemma peli- ja vaikka mitä
himoa, ja monet ovat joutuneet jopa vakaviin vaikeuksiin pelihimon
vuoksi. Minun mummolla todettiin Parkinsonin tauti jo monta vuotta
sitten. Mummolla ei ollut aiemmin tapana pelata, uskovainen ihminen
ja kaikkea. Niinhän me sitten ihmeteltiin mummon käytöksen
muuttumista, mutta ei tietenkään ymmärretty silloin,
mistä kaikki johtui.
Aluksi kaikki tietenkin ajatteli, että
mummo ihan vaan aikaa tappaakseen on alkanut pelaamaan. Käsien
vapina tuli vasta myöhemmin kuvaan. Taudin edetessä
pidemmälle aloimme me omaiset olla jo hieman huolissamme, koska
pelimerkkejä ja jalokiviä tuntui aina vaan katoavan entistä
enemmän. Perintökaaressa korkeammalla oksalla olleet olivat
tietenkin eniten huolissaan jalokivien häviämisestä.
Hehheh, se on muuten ironista, että perintökaaren ja
virtsasuihkun kaari eivät koskaan kohtaa, sillä siinä
vaiheessa kun ihmiset yleensä ovat perintökaaressa
korkeimmalla, on virtsasuihkun kaari jo oleellisesti heikentynyt.
Tämä tietysti ihan sivumennen mainiten, ei sillä että
se mitenkään liittyisi varsinaiseen asiaan...
Niin, pelimerkkejä vaan katosi ja
omaiset huolestuivat jo tosissaan. Olihan siitä sitten loppu
tehtävä. Mummolta kiellettiin pelaaminen ilman omaisten
valvontaa ei saanut pelata. Tädin mies osti kaupasta uuden
Afrikan tähden ja kaikki pelimerkit ja jalokivet laskettiin
tarkasti, ja merkattiin määrät laatikon kanteen. Pelin
loputtua kaikkien pelimerkkien oli löydyttävä.
Pelihimo on nyt pysynyt suht hyvin aisoissa ja pelimerkitkin
tallessa. Taudin oireet ovat voimistuneet, kuten taudille onkin
ominaista.
Pelihimosta tulikin mieleeni, että
joku norjalainen tutkija on tullut pitkällisissä
tutkimuksissaan sellaiseen tulokseen, että pikkujouluseksi
esimiehen kanssa saattaa auttaa uralla etenemisessä. Korostaisin
sanaa ”saattaa”, sillä paljonhan se on ihmisestä
kiinni. Joku saattaa antaa hyvätkin kyydit, mutta siltikin
joutuu tekemään samoja hommia vuodesta toiseen. Toisen
kyydit saattavat olla ihan keskinkertaista tasoa ja luistossakaan ei
ole kehumista, mutta silti henkilökemiat pomon kanssa kolahtavat
ja ylennys on pian edessä. Kyllä se on niin paljon
ihmisestä kiinni.
Meidän firmassa on pikkujoulut
vasta tulossa, mutta itse en ajatellut tavoitella ylennystä. Ei
sillä etteikö ylennykselle ja palkankorotukselle olisi
kysyntää, mutta kun minun esimies on semmoinen
195-senttinen ja ehkä 120-kiloinen karvainen äijä...
Jotenkin vaan tuntuu siltä, että joutuisin tekemään
liian kovia uhrauksia urani kustannuksella.
sunnuntai, 18. marraskuu 2007
Kommentit