Helsingin Sanomissa oli jokin aika sitten tutkimustulos Parkinsonin taudin lääkkeiden sivuvaikutuksista. Aiheuttavat kuulemma peli- ja vaikka mitä himoa, ja monet ovat joutuneet jopa vakaviin vaikeuksiin pelihimon vuoksi. Minun mummolla todettiin Parkinsonin tauti jo monta vuotta sitten. Mummolla ei ollut aiemmin tapana pelata, uskovainen ihminen ja kaikkea. Niinhän me sitten ihmeteltiin mummon käytöksen muuttumista, mutta ei tietenkään ymmärretty silloin, mistä kaikki johtui.

Aluksi kaikki tietenkin ajatteli, että mummo ihan vaan aikaa tappaakseen on alkanut pelaamaan. Käsien vapina tuli vasta myöhemmin kuvaan. Taudin edetessä pidemmälle aloimme me omaiset olla jo hieman huolissamme, koska pelimerkkejä ja jalokiviä tuntui aina vaan katoavan entistä enemmän. Perintökaaressa korkeammalla oksalla olleet olivat tietenkin eniten huolissaan jalokivien häviämisestä. Hehheh, se on muuten ironista, että perintökaaren ja virtsasuihkun kaari eivät koskaan kohtaa, sillä siinä vaiheessa kun ihmiset yleensä ovat perintökaaressa korkeimmalla, on virtsasuihkun kaari jo oleellisesti heikentynyt. Tämä tietysti ihan sivumennen mainiten, ei sillä että se mitenkään liittyisi varsinaiseen asiaan...

Niin, pelimerkkejä vaan katosi ja omaiset huolestuivat jo tosissaan. Olihan siitä sitten loppu tehtävä. Mummolta kiellettiin pelaaminen ilman omaisten valvontaa ei saanut pelata. Tädin mies osti kaupasta uuden Afrikan tähden ja kaikki pelimerkit ja jalokivet laskettiin tarkasti, ja merkattiin määrät laatikon kanteen. Pelin loputtua kaikkien pelimerkkien oli löydyttävä. Pelihimo on nyt pysynyt suht hyvin aisoissa ja pelimerkitkin tallessa. Taudin oireet ovat voimistuneet, kuten taudille onkin ominaista.

Pelihimosta tulikin mieleeni, että joku norjalainen tutkija on tullut pitkällisissä tutkimuksissaan sellaiseen tulokseen, että pikkujouluseksi esimiehen kanssa saattaa auttaa uralla etenemisessä. Korostaisin sanaa ”saattaa”, sillä paljonhan se on ihmisestä kiinni. Joku saattaa antaa hyvätkin kyydit, mutta siltikin joutuu tekemään samoja hommia vuodesta toiseen. Toisen kyydit saattavat olla ihan keskinkertaista tasoa ja luistossakaan ei ole kehumista, mutta silti henkilökemiat pomon kanssa kolahtavat ja ylennys on pian edessä. Kyllä se on niin paljon ihmisestä kiinni.

Meidän firmassa on pikkujoulut vasta tulossa, mutta itse en ajatellut tavoitella ylennystä. Ei sillä etteikö ylennykselle ja palkankorotukselle olisi kysyntää, mutta kun minun esimies on semmoinen 195-senttinen ja ehkä 120-kiloinen karvainen äijä... Jotenkin vaan tuntuu siltä, että joutuisin tekemään liian kovia uhrauksia urani kustannuksella.