Olisikohan tämän viikonlopun kulttuuririennot talvivaatteiden ostamista? Täytyisi saada jotain lämmintä päälle pikkuhiljaa, alkaa syksytakit käymään vähän liian ohuiksi. Onneksi alkaa olla jo ostospaikat tuttuja, tietää suurin piirtein mistä kannattaa lähteä etsimään.
Yashow-vaatemarketilta (naisten ostospyhättö) saa vaikka mitä. Siellä on vaatteet, kengät, laukut, korut, elektroniikkaa ja hierontaa. Vain pakki puuttuu. Aluksi tinkiminen vaikutti todella ärsyttävältä, mutta nyt siihen on tottunut, ja periaatteessa se on joskus ihan hauskaakin. Varsinkin, jos sattuu huumorintajuinen myyjä kohdalle. Kaupankäynti etenee aina samalla kaavalla; myyjä antaa ensimmäisen hinnan ja sitten tiputtaa pikkaisen sitä, ollaan kato nääs kavereita jo siinä vaiheessa.

No sitä pitää tietysti kauhistella ja sanoa, että ”hen gui”, eli hyvin kallis! Sitten näpytellään taskulaskimeen oma hinta, sen mitä voisi olla valmis maksamaan. Monet opaskirjat neuvovat maksamaan kolmanneksen siitä, mitä myyjä ensin pyytää, mutta se ei pidä paikkaansa. Parin euron arvoisessa tuotteessa lähtöhinta saattaa olla jopa 100 euroa, joten siitä kolmannes, 33 euroa on jo melkoinen ylihinta. Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Opin tuon viisauden äidiltä viikkorahoja ruinatessa.

Hintaa haetaan jonkin aikaa, kunnes päästään yhteisymmärrykseen. Mikäli ymmärrystä ei meinaa löytyä, voi hieman avittaa kävelemällä pois myyjän luota. Silloin yleensä hinta tippuu alaspäin. Mikäli mielii saada tuotteita halvalla, on oltava valmis tinkimään.

Myyjillä on kaikilla lähes samat fraasit käytössä; ”Hello you wanna buy t-shirt”, ”I have your size, the bigger size”, ”You killing me”, ”What is your best price” taikka ”You are very tough”.

Mikäli hinta on ollut kohdallaan, myyjä itkee. Jos myyjä on iloinen ja toivottaa tervetulleeksi uudestaan, sinua on kusetettu. Vedetty höplästä. Pantu halvalla. Viilattu linssiin. Hujutettu. Puijattu. Juksattu. Skoijattu.