Vaimo valitteli, kun on peppu niin kipeä. Ihmekös tuo on, sillähän on kovasti koulutettuna ihmisenä istumatyö! Ei kai semmoista työtä ole keksittykään, jossa tärkein työväline ei kuluisi tai kipeytyisi kovasti. Minulla on semmoinen työ, jossa tarvii käyttää käsiä ja päätä, joten nytkin on kädet melko kuivat ja iho rikki, eikä päänsärkykään ole kovin vieras asia.

Niin että millaanen työ minulla on? Minä vastailen puhelimeen ja järkkäilen hommia. Kerään irtonaiset rahat pois kuljeksimasta.Yritän olla pyllistämättä toiseen suuntaan samalla, kun kumarran toisaalle. Yritän hoitaa hommat.

Täytyy nyt lisätä vielä yli kappalehyppäysten, että... Onkohan muuten kappalehyppäysten sana? Ja onko se yhdyssana? Vai yhdys sana? Kappale hyppäysten. Höh. Ihan tyhmä juttu!

Niin siis vaimo käski sanoa vielä näin selän takaa huutaen, että hänen persettä ei kyllä vedetä mihinkään tämmöiseen blogihöpötykseen! Eikä kuulemma hänen perseestä puhuttaessa panna sanoja kenenkään suuhun. Kuulemma ihan sama mistä ja kenen työstä puhutaan, mutta perse pitää jättää rauhaan! Nämä kirjoitettiin sanelusta.

Enhän minä, rauhan ihminen, voi vaimoni tahtoa vastaan toimia, vaan on elettävä niinkuin käsketään. Eli kaikki mitä aiemmin luitte, ei ole totta. Tai siis julkaisukelpoista. Kyllähän se perse ihan oikeasti on kipeä, mutta ei sitä saa kuulemma kertoa kaikille. Naapurille taisin livauttaa... Eli jos nyt tapaatte tuttavianne, niin älkää kaikesta huolimatta kertoko kenellekään, että koti-isin vaimon ahteria juilii.

Tuli muuten tässä ihan yllättäen mieleen, että jos niinkuin näette minua kadulla, niin pysäyttäkää ja moikatkaa. Ei mitään erikoisia tervehdyksiä tarvi, ihan joku perus-anteeksi-kiitos-näkemiin riittää. Tämä blogitteluhan on sinänsä erikoista, että en yhtään tiedä, minkänäköistä porukkaa siellä ruudun takana on. Niin no, varmastihan te kaikki olette kauniita ja komeita, sillä tuskin näitä juttuja mikään ruma tai tyhmä lukisikaan. Ei tuntisi semmoista hengenheimolaisuutta.

Niin siitä tuleekin semmoinen jännä aatos mieleeni, että vastatkaapa arvon kauniita ja rohkeat lukijat, että mikä teitä lukijana, tai ihmisenä mielestänne yhdistää minut teihin? Jos mikään ei yhdistäisi, niin tuskin olisitte lukeneet näinkään pitkälle. Eli nyt vastausta kommenttilaatikkoon ja parhanneidenvastanneidenkesken arvotaan Zastavan taka-akseli ja sitten vielä yllätysakseli!

Se muuten jäi edellisestä blogauksesta mainitsematta, että vanha suomalais-ugrilainen sanontahan menee muistaakseni näin, että ”kun setä tulee tätiin (das ist GUT), niin ei täti jatkossa tuu hätiin..