Terppa vaan taas! Eikö muuten ole
hienoa, että vaikka edellisestä bloggauksesta on jo
seitsemäntoista päivää, niin silti ”saantitiheys”
vaan kasvaa? Ainakin jos laskee keskiarvoa keväästä
lähtien. Siis mulla on tullut välillä niin kauheita
patoutumia, kun en ole päässyt ilmaisemaan itseäni
kirjallisesti. Tai no, totta puhuen olen kyllä kirjoitellut
vähän silloin tällöin Annaan ja MeNaisiin, ihan
vaan pikkujuttuja. Kyllähän te tiedätte, niitä
juttuja, jotka on kirjoittanut suomeksi suomalainen kirjoittaja,
mutta päähenkilöt ovat nimeltään Mark, Tina,
Joe, Frank ja Edgar, sekä tapahtumat sijoittuvat vuosituhannen
alun Nyyjorkkiin ja/tai Rivieeralle.
Ei vaan, joskus tulee kirjoiteltua
paljonkin, varsinkin jos meillä, siis vaimolla on mykkäkoulu.
Silloin meillä kirjoitellaan tarralapuille. Yhden mykkäkoulun
aikana vaimo kirjoitti lapulle, että ”tiskaa astiat!” No
minä kirjoitin alle, että ”ja vitut”. Vaimo oli
lisännyt alle, että ”tiskaa VAIN astiat!” Aina se saa
sen viimeisen sanan sanottua...
Marylandin Kaarina oli heittänyt
haasteella minua. Terkkuja vaan Kaarinalle ja miksei myös
kaikille muillekin Kaarinoille ympäri maailman! Yksi
lempikappaleistani on Anna Erikksonin Kaarina ja kuu, joka pistää
ajattelemaan tätä maailmanmenoa ja elämää
yleensä. Siis kun faksit ja sähköpostit taakse jäädä
saa, voi rannalla poikia odottaa. Kaarinallehan päivä riitä
ei, hän tanssii kanssa kellojen. Minä en muuten odottele
rannalla poikia, en ole niitä miehiä. Tyttöjä
voisin kyllä odotella rannalla, jos olisi aikaa.
No mutta asiaan, haaste meni näin:
”tehtävänanto: kerron mitä minulla on päälläni,
kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen
valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään
saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä
säännöt merkintäänsä. Linkitän
haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun, ja käyn
ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä
merkinnästä.”
Koska olen aina ollut alisuorittaja,
suoritan tästäkin vain puolet. Olen ehtinyt niin huonosti
lukemaan muiden blogeja, että olen tippunut aika pahasti
kärryiltä. Sori, en taida haastaa ketään...
Mutta nyt tulee semmoista tietoa, joka
saattaa järkyttää perheen pienimpiä ja muita
heikkohermoisia; koti-isillä on tällä hetkellä
(otan siis haasteen vastaan nyt) yllään vain smurffimallin
Pori-bokserit (ruotsiksi Björne Borg). Sitten on vaimolta
jossain isoissa pirskeissä saatu sormus muistuttamassa siitä
ihmisestä, joka vie joka yö peiton minulta. Silmillä
silmälasit. Eli jos noilla tuntomerkeillä tulee joku
vastaan, niin pysäyttäkää ja jääkää
juttusille; se olen minä!
Kotona on mukava olla melkein
munasillaan. Sitäpaitsi on paljon parempi olla vähissä
vaatteissa, jos vaikka ovikelloa sattuu soittamaan Jehovantodistajat.
Ei ne silloin jää turhia juttelemaan. En ihan tarkkaan osaa
sanoa, mutta tämä konsti ei välttämättä
toimi naisilla. Tai riippuuhan se paljon naisestakin. Ihmiset on
erilaisia.
On pitänyt kirjoitella mitä
meille kuuluu. Ei meille mitään sen kummempia ole
tapahtunut. Ollaan palattu Kiinasta takaisin Suomeen. Otto jäi
sinne Kiinaan, tultiin vaan vaimon kanssa kahdestaan pois. En tiedä
tuleeko se Otto sieltä enää ikinä takaisin, aika
näyttää. Paljonhan ihmiset nykyään
adoptoivat lapsia Kiinasta, mutta me hoidettiin tämä homma
sitten näin päin.
Vaimo ehdotti ennen Suomeen paluuta,
että perustettaisiin luomutila ja alettaisiin viljellä
jotain niitä kasviksia tai mitä ne nyt onkaan. Perunaa ja
purjoa, ihan semmoista peruskauraa. Ja ehkä basilikaa. Ai niin,
basilika ei kestä kylmää ja vaimolla on hirveen kylmät
jalat...
No ei me mitään luomutilaa
perustettu, sehän olisi ihan päätöntä. Siis
ihan kreisiä. Ei kukaan täysijärkinen semmoista menisi
tekemään.
Meillä on arki palannut arkeen
ihan kivasti, alkuun oli vähän hankalaa kun eivät
kaupassa ymmärtäneet kiinaa, mutta nyt jo sujuu ihan hyvin.
Kuski on täällä ollut vähän hakusessa, mutta
vaativat perkeleet niin kauheeta palkkaa, että ei meillä
budjetti riitä siihen. Ayi yritettiin salakuljettaa
matkalaukussa, mutta tullissa huomasivat sen. Onneksi ei merkattu
laukkuun nimeä tai osoitetta, niin ei jääty kiinni. En
tiedä laittoiko ne sen takaisin Kiinaan vai pääsikö
maahan, ei ainakaan mitään ole kuulunut.
Tekemistä on tuntunut riittävän
nyt tässä viime aikoina. Monena iltana on pitänyt
istua alas ja kirjoitella blogiin, mutta uni tai joku muu on aina
tullut väliin. On muuten aika jännä, miten paljon
kävijöitä on ollut, vaikka blogissa ei olekaan
tapahtunut mitään pitkään aikaan. No mutta
palaillaan taas!
maanantai, 24. syyskuu 2007
Kommentit