Terppa vaan taas! Eikö muuten ole hienoa, että vaikka edellisestä bloggauksesta on jo seitsemäntoista päivää, niin silti ”saantitiheys” vaan kasvaa? Ainakin jos laskee keskiarvoa keväästä lähtien. Siis mulla on tullut välillä niin kauheita patoutumia, kun en ole päässyt ilmaisemaan itseäni kirjallisesti. Tai no, totta puhuen olen kyllä kirjoitellut vähän silloin tällöin Annaan ja MeNaisiin, ihan vaan pikkujuttuja. Kyllähän te tiedätte, niitä juttuja, jotka on kirjoittanut suomeksi suomalainen kirjoittaja, mutta päähenkilöt ovat nimeltään Mark, Tina, Joe, Frank ja Edgar, sekä tapahtumat sijoittuvat vuosituhannen alun Nyyjorkkiin ja/tai Rivieeralle.

Ei vaan, joskus tulee kirjoiteltua paljonkin, varsinkin jos meillä, siis vaimolla on mykkäkoulu. Silloin meillä kirjoitellaan tarralapuille. Yhden mykkäkoulun aikana vaimo kirjoitti lapulle, että ”tiskaa astiat!” No minä kirjoitin alle, että ”ja vitut”. Vaimo oli lisännyt alle, että ”tiskaa VAIN astiat!” Aina se saa sen viimeisen sanan sanottua...

Marylandin Kaarina oli heittänyt haasteella minua. Terkkuja vaan Kaarinalle ja miksei myös kaikille muillekin Kaarinoille ympäri maailman! Yksi lempikappaleistani on Anna Erikksonin Kaarina ja kuu, joka pistää ajattelemaan tätä maailmanmenoa ja elämää yleensä. Siis kun faksit ja sähköpostit taakse jäädä saa, voi rannalla poikia odottaa. Kaarinallehan päivä riitä ei, hän tanssii kanssa kellojen. Minä en muuten odottele rannalla poikia, en ole niitä miehiä. Tyttöjä voisin kyllä odotella rannalla, jos olisi aikaa.

No mutta asiaan, haaste meni näin: ”tehtävänanto: kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun, ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.”

Koska olen aina ollut alisuorittaja, suoritan tästäkin vain puolet. Olen ehtinyt niin huonosti lukemaan muiden blogeja, että olen tippunut aika pahasti kärryiltä. Sori, en taida haastaa ketään...

Mutta nyt tulee semmoista tietoa, joka saattaa järkyttää perheen pienimpiä ja muita heikkohermoisia; koti-isillä on tällä hetkellä (otan siis haasteen vastaan nyt) yllään vain smurffimallin Pori-bokserit (ruotsiksi Björne Borg). Sitten on vaimolta jossain isoissa pirskeissä saatu sormus muistuttamassa siitä ihmisestä, joka vie joka yö peiton minulta. Silmillä silmälasit. Eli jos noilla tuntomerkeillä tulee joku vastaan, niin pysäyttäkää ja jääkää juttusille; se olen minä!

Kotona on mukava olla melkein munasillaan. Sitäpaitsi on paljon parempi olla vähissä vaatteissa, jos vaikka ovikelloa sattuu soittamaan Jehovantodistajat. Ei ne silloin jää turhia juttelemaan. En ihan tarkkaan osaa sanoa, mutta tämä konsti ei välttämättä toimi naisilla. Tai riippuuhan se paljon naisestakin. Ihmiset on erilaisia.

On pitänyt kirjoitella mitä meille kuuluu. Ei meille mitään sen kummempia ole tapahtunut. Ollaan palattu Kiinasta takaisin Suomeen. Otto jäi sinne Kiinaan, tultiin vaan vaimon kanssa kahdestaan pois. En tiedä tuleeko se Otto sieltä enää ikinä takaisin, aika näyttää. Paljonhan ihmiset nykyään adoptoivat lapsia Kiinasta, mutta me hoidettiin tämä homma sitten näin päin.

Vaimo ehdotti ennen Suomeen paluuta, että perustettaisiin luomutila ja alettaisiin viljellä jotain niitä kasviksia tai mitä ne nyt onkaan. Perunaa ja purjoa, ihan semmoista peruskauraa. Ja ehkä basilikaa. Ai niin, basilika ei kestä kylmää ja vaimolla on hirveen kylmät jalat...

No ei me mitään luomutilaa perustettu, sehän olisi ihan päätöntä. Siis ihan kreisiä. Ei kukaan täysijärkinen semmoista menisi tekemään.

Meillä on arki palannut arkeen ihan kivasti, alkuun oli vähän hankalaa kun eivät kaupassa ymmärtäneet kiinaa, mutta nyt jo sujuu ihan hyvin. Kuski on täällä ollut vähän hakusessa, mutta vaativat perkeleet niin kauheeta palkkaa, että ei meillä budjetti riitä siihen. Ayi yritettiin salakuljettaa matkalaukussa, mutta tullissa huomasivat sen. Onneksi ei merkattu laukkuun nimeä tai osoitetta, niin ei jääty kiinni. En tiedä laittoiko ne sen takaisin Kiinaan vai pääsikö maahan, ei ainakaan mitään ole kuulunut.

Tekemistä on tuntunut riittävän nyt tässä viime aikoina. Monena iltana on pitänyt istua alas ja kirjoitella blogiin, mutta uni tai joku muu on aina tullut väliin. On muuten aika jännä, miten paljon kävijöitä on ollut, vaikka blogissa ei olekaan tapahtunut mitään pitkään aikaan. No mutta palaillaan taas!