No ilta taloon, herra Laiho, mä Liisaa vaan, tuun moikkaamaan. Pintaan iski pieni kaiho, mitäs hälle kuuluukaan. Näin laulaa Randelinin Kake. Eli heippa vaan kaikille blogimaaliman Liisoille ja herra Laihoille! Kake laulaa samassa rallissa myös ”ei kestä hermoni mun, on pakko päästä revitteleen.” Kakesta ei kyllä huomaa hermojen kestämättömyyttä, kai ne paineet on sitten kätketty syvälle pinnan alle. Kyllä olisi vaan Kakenkin hyvä käydä välillä lomailemassa.

Olisi luullut, että uusi vuosi toisi mukanaan uudet kujeet, mutta näyttää tämä linja jatkuvan ihan samanlaisena paskanjauhamisena, ellei jopa astetta pahempanakin. Kake Randelinista kertominen ei välttämättä ole paras tapa aloittaa uusi vuosi, mutta näin tässä vaan kävi. Näyttää siltä että ei hyvältä näytä...

No mutta toivottavasti kaikilla oli mukava ja rauhallinen joulu ja räiskyvä vuodenvaihde. Meillä ainakin oli mukava loma.

Bangkokin pommi-iskut saivat aikaan Phuketissa pienen tekstiviesti-iskun, kun sukulaiset kyselivät vointia. No, kunnossa ollaan, sirpaleita ei lentänyt satojen kilometrien etäisyydelle... Olihan siellä kuulemma ulkomaalaisiakin osunut kohdalle, muttei suomalaisia.

Lomasta olisi taas vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta en aio ikävystyttää teitä kertomalla ilmoista ja papukaijapuistoista. Sen sijaan aion kertoa teille norsuista ja elefanteista. Otto meinaan innostui norsuista ihan tosissaan. Me päätettiin lähteä yhtenä päivänä norsuratsastukselle viidakkoon. Otto oli aluksi innoissaan, mutta norsun nähtyään tuli ihan itku. Mutta meidän perheen miehet onkin miehiä eikä mitään marjanpoimijoita! Sinne vaan norsun selkään kiivettiin ja ravistettiin ohjastajaa tukasta sen verran, että ymmärsi meidän olevan tosissaan.

Taisi kyllä jossain vaiheessa isä pelätä enemmän selästä tippumista, se istuin on jotenkin niin huteran oloinen ja jatkuvasti kallellaan johonkin suuntaan. Thaimaalaiset elefantit ovat ilmeisesti oppineet kiinalaisten tavoille, sillä tasaisin väliajoin päästeltiin paukkuja, vaikka ihan vieraita ihmisiä oli paikalla. Ehkä Thaimaassa se piereskelyvaihe on aikaisemmin.

Thaimaalaiset on kyllä mukavaa sakkia. Rahat tietysti yritetään ottaa turisteilta pois, niin kuin pitääkin, mutta huijaamisen makua ei jäänyt suuhun kertaakaan. Hymyilevää ja rentoa porukkaa. Ja palvelu toimii ravintoloissa yms.

Phuketissa oli tietysti jonkin verran jälkiä tsumaanista ja ihmiset halusivat puhuakin siitä. Siellä oli jotain muistotilaisuuksiakin tapaninpäivän tienoilla, mutta me ei käyty katsomassa. Yhdessä museossa käytiin ihmettelemässä veden voimaa. Siellä oli virran mukana mennyt auto, muutama vene ja sekalaista irtokrääsää. Ja tietysti kadonneiden ihmisten etsintäilmoituksia. Surullinen ja koskettava paikka, mutta oppaan sanoin; elämä jatkuu.

Elämä jatkuu täälläkin ja henki kulkee, kuten astmaatikot tapaavat sanoa, kun heillä on taaki pössis. Mutta vähän on tummiakin pilviä silmien ja auringon välissä, meinaan netti tökkii taas. Tällä kertaa kuulemma maanjäristys Taiwanin tienoilla on rikkonut kaapeleita ja linjat ovat tukossa. Aika hidasta touhua on päivittää blogia, mutta mihinkäs täällä nyt kiire olisi. Huomiseen!